maanantai 5. toukokuuta 2014

Virkeänä törsäilemässä

Mua ei kauheasti nukuttanut yövuoron jälkeen, joten nousin jo hyvissä ajoin ja päätettiin lähteä tytön kanssa poikkeamaan Ideaparkissa.
Tarkoitus oli mennä katsastamaan mm. uusi H&M Home-myymälä, josta ostinkin pari seepratyynynpäällistä, joista myöhemmin lisää juttua kun saan makkariin tilatun uuden päiväpeiton käyttöön.



Espritin liikkeestä menin vartavasten etsimään joissakin kuvissa näkemääni huivia ja yksi siellä olikin esillä juuri mua varten:)
Tyttö kierteli vaatekauppoja ja lähdin sillä aikaa Pentikin myymälään, jossa innostuin liittymään kanta-asiakkaaksi ja käytin saamani alennuksen ostamalla kivan Nostalgia-purkin edullisesti.



Tultiin sieltä sitten takaisin keskustaan ja päädyttiin syömään Kustaa Kolmoseen.


Oli muuten ensimmäinen kerta kun uskalsin antaa ravintolassa minkäänlaista palautetta. Oltiin jo etukäteen suunniteltu tilaavamme aina yhtä hyvät Kustaan hampurilaiset, mutta lista olikin juuri muuttunut ja myös suosikkiannokseen oli tullut muutoksia. No olihan se ihan hyvää, mutta haluttiin kuitenkin kertoa asiallisesti että jäätiin kaipaamaan niitä alkuperäisiä annoksia.
Tarjoilija kiitteli palautteesta ja lupasi kertoa viestiä keittiöön. Tunsin itseni sekä rohkeaksi että röyhkeäksi ...

Kotona oli vielä vuorossa vaatteiden sovittelua ja sain luvan ottaa pari päätöntä kesäasukuvaa.



Nyt mä koitan vielä pysytellä pirteänä, että vuorokausirytmi palautuisi. Vähän turhaa ehkä kun huomenna on yksi vapaa ja menen taas keskiviikkona valvomaan;)


2 kommenttia:

  1. Kaunis huivi ja ihanan hempeät kesäasut tyttärilläsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itse mä vähän vieroksun värikkäitä vaatteita...

      Poista