tiistai 13. kesäkuuta 2017

Mitä on taas syöty

Mä oon taas keräillyt joistakin viimeisen kuukauden ruoka-annoksista kuvia ja noista pahvilautasista voi havaita, että aika paljon on mökilläkin taas tullut kokkailtua.


Toukokuun puoliväliin sattui ainakin yksi lämmin päivä, kun kinkkuaurapastaa päästiin syömään ulos terassille auringonpaisteeseen.

 
Yrttimarinoitua broileria juustoisen kastikkeen ja maissin kanssa.


Valmissalaatteja tulee aina joskus ostettua ja mun suosikkini on kanatortillasalaatti; tähän oon lisännyt vielä avocadoa mukaan.


Turussa käytiin syömässä Pippurimyllyssä herkulliset pihviannokset.


Innostuin mökillä leipomaan ranskalaista kinkkupiirasta, se käy sekä lounaasta että iltapalasta.


Fetasalaattia olen kyhännyt jääkaapista löytyvistä aineksista ja keittänyt kananmunia lisäksi.


Usein ostetaan jotkut tarjouspihvit varalle pakastimeen ja varsinkin iltavuoron jälkeen välillä kun on vielä voimia jäljellä, paistetaan pihviä ja tehdään joku salaatti tai pakasteperunoita siihen lisäksi.


Pyttipannu maistui taas vaihteeksi.


Mulla oli kiireinen päivä ja jouduin kesken yövuorojen heräämään ja lähtemään verisuonikirurgille jälkitarkastukseen. Hemmottelin itseäni ja hain kotimatkalla mukaan Ohanasta maukkaan lammasburgerin, niin että ehdin vielä pitkäkseni hetkeksi.


Tein mökillä pizzaa jauheliha- ja jämätäytteillä. Mulla ei ollutkaan siellä vielä kaulinta, joten käytin muovipulloa ja hyvin onnistui silläkin.


Kerran ollaan kokeiltu jo grillikatoksessa ruoan laittoa ja pilkoin lehtipihvien lisäksi halloumia ja vihanneksia. Kokeiltiin jotain Lidlin barbequeperunasalaattia ja se oli ihan hyvää.


Tein uunissa broileripastapaistosta ja heittelin joukkoon loput paprikat ja kesäkurpitsat.


Taas yhdet iltapihvit ja jopa ilta-aurinkoa. Valmiit valkosipuliperunat menivät uunissa ihan muusiksi, mutta ei se niin haitannut, maku on pääasia.


Uunimakkaraa ja muusia riitti vielä töihinkin evääksi seuraavaksi päiväksi.


Woltilta tulee harvemmin tilattua, mutta nyt kun Linda ja Vili tulivat Turusta käymään saivat hekin testata Maka Sushin antimia ja heidänkin mielestään sieltä saa melkeinpä parasta sushia.


Lopuksi vielä kaupan päälle parit jälkiruoat; marenkikakkua valmiista pohjista, vähän palaneita banaanilättyjä ja raparperipiirakkaa vaniljavaahdolla.
Noihin lättyihin kokeilin sellaista hienoa tv:stä tuttua Flipping Fantastic-muottia ja se oli vähän katastrofi. Nyt oon tutkinut erilaisia tutoriaaleja ja annan sille vielä uuden mahdollisuuden kunhan kerkiän...






perjantai 9. kesäkuuta 2017

Keskisen kosmetiikkalöydöt

Toukokuun puolella tehtiin ostosreissu Veljekset Keskiselle ja kaikkien arkisten siivoustarvikkeiden yms. vastapainoksi keskityin tutkimaan kosmetiikkapuolella lähinnä halpismeikkejä. Esimerkiksi Essencen tuotteita on tosi pieni valikoima mun lähimmällä Tokmannillani, mutta nyt pääsin kunnolla tutustumaan niihin tarkemmin ja ostinkin pari juttua, joita olen etsiskellyt.
Tuo sateenkaarenvärinen korostuspuuteri on mua kiinnostanut, samoin yhdistetty luomiväri sekä primer.
Innostuin myös tutkimaan W7-merkin edullisia meikkejä ja otin kokeeksi primerin, koska satuin vielä olemaan sen tarpeessa.
Käsivoiteita ei voi myöskään koskaan olla liikaa, niitä ostan aina varastoon kun tulee joku kiva eteen.


Tällaisia mielenkiintoisia paletteja valitsin myöskin itselleni kokeiluun.


Pari pientä kynsilakkaa tuli hankittua lähinnä kesävarpaille sitä odottamaan kunnes alkaa kunnon sandaalikelit ja sitten nuo huulikiillot on nykyään ihan mun lemppareita, oon ostanut varmaan kaikkia eri värejä, mutta näitä kahta hillitymmän vaaleaa hankin aina vaan uudelleen kun kuluvat kovassa käytössä.


Mökkisaunaan löytyi raikkaan tuoksuinen suihkugeeli ja kesäiholle ylellinen vartalovoide.
Ja nämä kaikki olivat edullista hintaluokkaa, eivätkä verottaneet kukkaroa liikaa koska oli paljon muutakin ostettavaa listalla.



sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Viime viikot kuvina

Tässä muutama viime viikko on vierähtänyt osittain sairauslomalla ja osittain töissäkin, kipeä kantapää kesti jotenkuten kuusi yövuoroa, kun kävelyä kertyi silloin vähemmän mutta pian taas nähdään miten tässä käy...
Toukokuun puolella juhlittiin Lindan maisteriksi valmistumista virallisissa merkeissä ja kesämmällä sitten vähän rennommin suvun ja kavereiden kanssa.
Tilasin valmiiksi jo heinäkuussa alkavan uuden kalenterin ja lisää tuunausvälineitä, aion harjoitella seuraavaksi leimojen ja sabluunojen käyttöä. Mökillä on ollut hyvin aikaa askarrella, koska ulkoilusäät ovat olleet vähän heikkoja.

Tehtiin ostosretki Tuuriin Keskisen Vesalle, sieltä löytyi lähinnä mökille siivous- ja keittiötarvikkeita, mutta myöskin hiukan kosmetiikkaa kokeiluun, joista voinkin ottaa tänne kuvia.
Muutama lämmin päiväkin osui kohdalle niin että mökillä tarkenin nauttia aamupalan ulkona.
Myös koivut ovat pikkuhiljaa alkaneet vihertää, vaikkeivät vieläkään ole täydessä lehdessä.
Testasin olisiko tällainen söpö Skumppa tölkissä kiva kesäjuoma, mutta ei se kyllä ollut tarpeeksi makeaa mun makuuni.


Ensimmäiset makkarat tuli paistettua pallogrillissä vaikka aika kolea sää olikin.
Yllättäen "meidän" rantaan oli ilmestynyt pieni jäätelökioski, joka on avoinna säiden mukaan. Viime viikolla jo siellä kärkyttiin, mutta tänään saatiin ekat jätskit maistettua. Mä en edes kovin välitä pelkästä  jäätelöstä ellei sitten ole kunnon annos kermavaahdolla ja kastikkeilla yms. mutta täytyy kai aina välillä tukea lähipaikkaa.
Viikko sitten Hämeenpuistossa oli tavallista laajempi tori, josta ostettiin macaroneja ja fudgea makean nälkään ja hyvää hollantilaista juustoa.


Päärynäpuu kukkii komeasti, omenapuu vielä tulee vähän jälkijunassa.
Mökillä pääsin taas kalenterien ja kynsien koristeluhommiin ja laitoin esille uudet kesäkynttlät, joita tilasin Partylitelta.
Mun luupiikki on kävellessä niin tuskallinen välillä, että yövuoroissa lainasin yhden mummun rollaattoria kiertäessäni, kun kukaan ei ollut näkemässä. Vähän noloa mutta siihen tukeminen kyllä helpotti.
Nyt vasta ovat narsissit kunnolla kukassa ja ihan hyvä niin, koska kesäkukkia ei ole vielä uskallettu ostaa kun on ollut niin kylmää.