perjantai 17. heinäkuuta 2015

Kesäinen päivä Koiramäessä

Joka kesäiseksi perinteeksi on nyt muodostunut vierailu Koiramäessä Särkänniemessä.
Tänä vuonna sattui olemaan edes sen hetken aurinkoista ja lämmintä kun siellä kiertelimme, mutta heti kotiin päästyä iski kohdalle kunnon ukkosilma rankkasateineen.


Kivoja värikkäitä rakennelmia yksityiskohtineen ja kukkaistutuksia on kiva katsella.


Maalaistunnelmaa on saatu aikaan yrttimaalla, heinäseipäillä ja vanhoilla esineillä ja kaiken lisäksi paikat ovat siistejä ja viimeisteltyjä.



Tietysti pääasiana ovat eläimet, joita pysähdyttiin katselemaan pitemmäksikin aikaa. Hauska kun on sellainen paikka, jossa kaupunkilaislapset voivat ihmetellä lehmiä ja possuja ym. kun nykyään niiden tapaaminen ja varmaan tunnistaminenkaan ei ole enää niin itsestään selvää ainakaan päätellen siellä kuulluista lasten kommenteista vuosien varrella...


Lämpimällä säällä oli uneliasta ja raukeaa väkeä; pieni vasikkakin nukkui sikeästi.



Vähän virkeämpi tapaus oli aasivarsa, joka välillä riehaantui jahtaamaan lintuja ja pukittelemaan innoissaan:)


Alpakoilla oli erilaisia kampaustyylejä.


Tää vuohi oli erityisen rento ja muuliakin selvästi väsytti.


Tavattiin myös tosi muhkeita pupuja päivälevolla.



Huvipuiston puolella tehtiin vielä kävelylenkki innostumatta sen enempää laitteista, lopuksi vaan syötiin popcornia ja juotiin colaa Näsinneulan juurella ennen kuin kiiruhdettiin kotiin uhkaavan ukkosenjyrinän saattelemana.


2 kommenttia:

  1. Koiramäkin on suloinen paikka. Meidän jengillä ei vaan vielä onnistu käyminen pelkästään Koiramäessä, en edes uskalla kokeilla, että minkälainen vinkuna tulisi, kun pääsisi niin lähelle laitteita, mutta ei kuitenkaan laitteisiin. Minä olen jo siinä iässä, että laitteet eivät juuri innosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se etu, että saan meidän kesätyöntekijältä vapaalippuja, en tiedä tulisiko muuten käytyä joka kesä vaikka eläimistä tykkäänkin;)

      Poista