sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Lisää alelöytöjä

Mä oon joskus aiemminkin ylistänyt miten Stylesnobit ovat yhdet kaikkein mukavimmista ja pehmeämmistä jalkineista. Niillä mm. viime kesänä selvisin retken Rhodoksen vanhaan kaupunkiin ilman rakkoja ja hiertymiä ja lukuisia muitakin kävelymatkoja niillä on talsittu tässä muutaman vuoden aikana. Ja samaiset kenkäparat vein keväällä suutarille, joka sai siististi korjattua niissä olevat reiät, mutta totesi että pohjat ovat kohta mennyttä ja liimaili vähän niitäkin että näkevät vielä tämän kesän.


Jo keväällä hommasin tilalle samanmalliset mustat ja nyt alesta hoksasin lisäksi harmaasävyiset tossukat leopardikuviolla, joten pakkohan nekin oli hankkia. Nyt pitäisi olla vähäksi aikaa luotettavia jalkineita kovempaan käyttöön. Kyllähän mulla kaikkia esim. H&M:n kivannäköisiä ballerinoja on, mutta niillä ei välttämättä ole niin miellyttävä kävellä pitempiä matkoja.


Viime viikolla sorruin Sokoksesta ostamaan taas yhden laukun puoleen hintaan, kävelin sieltä välillä uloskin mietiskelemään mutta loppujen lopuksi palasin takaisin... Mutta nyt mä voin hyvällä omatunnolla kertoa että tein tilaa ja lahjoitin siskolleni kaksi vähemmällä käytöllä ollutta laukkua, koska hänen omansa on hajoamispisteessä...
Mun siskonihan ei laukkuja pahemmin ostele, mutta saattaa heräteostona hankkia hevostrailerin;)


Tässä vietän loman viimeistä iltaa parvekkeella istuskellen. Taisi tänään olla paras sää koko neljän viikon aikana ja ulkonakin tarkenee istuskella ilman myrskytuulia, positiivista todella että ne ovat väistyneet. Ja kaksi isoa juhannusruusupensasta on juuri puhkeamaisillaan täyteen kukkia, vieno tuoksu jo tuntuu ilmassa.

2 kommenttia:

  1. Kauniit kengät ja laukku! Kengät kun löytää sellaiset, että ovat sekä kauniit että mukavat jalassa, niin niistä ei hevin luovu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuota samaa kenkämallia on edelleen tarjolla kun vanhat kuluu vallan puhki kovassa käytössä:)

      Poista