sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Tuoreimmat tarinat


Vaikkei säissä niin ole ollut kehumista, kuitenkin ulkona on ollut kaunista kun monet puut ja pensaat kukkivat parhaillaan koleudesta huolimatta upeasti. Kuva on kylläkin naapurin pensaasta, jota olen kateellisena kännykän kanssa vaaninut kun omalla pihalla on paljon vaatimattomampi näky...

Mökillä pääsi jo vähän tuulettelemaan kesävarpaita sillä seurauksella että nyt on ollut vähän käheä ja flunssainen olo.

Aurinkokin pilkisteli, mutta vähän aavistelin että mökillä kynttilöillekin tulee käyttöä.

Mä oon nyt harrastanut tuota nutturakampausta enemmän kun ei tarvitse jatkuvasti käyttää pyöräilykypärää. Tein mullistavan keksinnön ja oon käyttänyt nutturan koristeena venyviä rannerenkaita kun mulla on vaan yksi "virallinen" kukkakoriste hankittuna.


Päästiinhän siellä mökillä kynttilöimäänkin kun sade oikein hakkasi kattoa välillä ja oli meillä vähän suklaista herkkuakin eväänä.

Keksittiin sadepäivän ratoksi lähteä ajelulle Kukkapaikalle hankkimaan vähän lisää pensaanalkuja, joita jo viime kesänä suunniteltiin istutettavan. Ja sadekin hellitti sopivasti että puutarhuri pääsi istutushommiin heti.

Kotipihassa kukkii jo sireenit, mutta harmi kun ne kukat on kaikki korkealla latvassa etten pääse nuuskimaan niitä. Tykkään niin sireenin ja juhannusruusujen tuoksusta että työnnän mielelläni nenäni niihin;)


Mökillä villieläin kuljeskeli pusikoissa, mutta oli aina kiireellä pyrkimässä sisälle kun ovea vaan raotettiin.

Viilentävällä jugujätskillä, terveellistä marjojen ja hedelmien kanssa. No on siellä pari vaahtokarkkiakin piilossa.

Linda pilkkasi mua kun K-raudankin pihalla hyppäsin autosta kuvaamaan jotain pensasta...

Kovia kokenut kauppakassi. Se ryöstettiin Prismassa ostoskärrystä, joku tietysti luuli että siellä on lompakko sisällä eikä pelkästään tyhjiä muovikasseja. Kassalla vasta huomattiin että se puuttuu ja mies, joka on itse tuonut sen tuliaisena meni harmistuneena ilmoittamaan siitä infoon. Pettynyt rosvo oli sitten hylännyt kassin ja niin vaan se löysi takaisin kotiin myöhemmin.
On se mahdotonta kun ostoskärrystäkin pitää jatkossa pitää koko ajan kiinni kynsin hampain:(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti