torstai 11. kesäkuuta 2015

Kuvausavustaja

Tää menikin hauskaksi, tuttava toi mulle tilaamiani Tupperware-astioita ja kun ilta-aurinko vielä paisteli ajattelin pyyhkiä pöydän siitepölystä ja ottaa niistä vähän kuvia takapihalla. Hetken kuluttua kiljaisin säikähdyksestä kun mukaan oli ilmestynyt kuvausavustaja, joka tuli tönimään mun jalkoja ja piti pyyhkimistä jännänä leikkinä.



 
Se osallistui innokkaasti touhuun ja sähläsi koko ajan mukana, tunki itsensä kuviin kaataen pulloa ja kävi välillä myös kurkkimassa Honeya ikkunan takaa ja pörhisteli sitten siinä vaarallisena...



Sen kaulapannassa oli nimi Kapu ja puhelinnumero, johon Linda yritti soittaa kun se yritti meidän kanssa sisälle jatkuvasti ja oli vähän eksyneen oloinen.


Eivät kuitenkaan heti vastanneet ja kun Linda tarkkaili sen touhuja aikansa, päätti hän ottaa sen Honeyn remmiin ja lähteä etsiskelemään sen kotia kun se vaikutti tottumattomalta kulkijalta ja odotteli orpona vähän kaikilla ovilla. Koti löytyi lopulta lähistöltä, mutta kuulemma jo aamulla joku mummu oli löytänyt Kapun ja palauttanut myös sen omistajille.
 
Tupperwaret jäivät kyllä nyt vähän sivuseikaksi, mutta seuraavanlaista tuli tilattua:


Keltakantinen laakea pakastusrasia on tosi hyvä leivonnaisten säilyttämiseen ja näin kesällä mökkiruokien kuljettamiseen. Linda on aina kehunut tuollaista vihreää vihanneskuorijaa ja otettiin molemmille sellaiset.
Meidän vanhassa pullasudissa alkaa olla sulkasato, ei ole enää montaa karvaa jäljellä, joten ostin tilalle silikonisen uudenaikaisemman mallin.
Ton mustan tilaajalahjan käyttötapa jäi vähän epäselväksi, mutta joku murusten kaapija se oli.


Juomapullon tilasin töissä käytettäväksi, voi juoda jääkaappikylmää vettä ja tulee ainakin 7,5 dl vedettyä, vaikka se ei kyllä riitä mihinkään varsinkaan lämpimällä ilmalla kun töissä on muutenkin aika lailla vääntämistä ja hikoilua...


Linda sai vielä meiltä kotoakin löytyvän valkosipulinpuristimen, joka on helppo käyttää ja puhdistaa.
Eipä ole vuosiin tullut käytyäkään Tupperware- kutsuilla, silloin kun olin nuori niin niitä oli ihan kyllästymiseen asti, itsekin tuli pidettyä ja vähän väliä tuli kutsua naapureilta. Oli ihan kiva taas nähdä valikoimaa ja uusia värejä:)

Ja se kissa oli päivän kohokohta, mekin halutaan sellainen!

4 kommenttia:

  1. Ihana kuvausavustaja - kokemuksesta tiedän, että ovat todellisia ammattilaisia; jos eivät pysty itse olemaan paikalla, ovat osanneet ennakoida ja valmiista kuvasta löytyy muutama kissankarva - etenkin mustasta vaatteesta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi osasi kyllä niin säikäyttääkin mut kun hiljaa ilmestyi hommiin... Ja välillä se istui tuolla pakasterasiassa:)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Vähän jo harkittiin että kidnapataan se meille vallan;)

      Poista