torstai 1. syyskuuta 2016

Elokuun touhuja

Niin sitä vaan ollaan jo syyskuun puolella ja itseasiassa koko elokuukin oli jo varsin syksyisen tuntuinen.
Avoneita on tullut säännöllisesti tilattua, vaikkei kesämenojen takia ehdittykään jätskille alkukuusta vaan haettiin tavarat vaan lennosta.

Meidän 28-vuotishääpäivä osui elokuulle ja sen kunniaksi nautittiin ruusuista ja ihanista pippuripihveistä. Aina ei liha ole täydellistä mutta nyt osui kohdalle niin hyvää laatua, että pihvit onnistuivat paremmin kuin koskaan.

Mulla on sama valitusvirsi melkein ympäri vuoden, mutta nyt oikeasti olivat vähissä ne päivät kun pystyin pyöräilemään töihin ilman myrskyä ja sadetta, niin etten ainakin toisella matkalla olisi saanut vettä niskaani. Tässä harvinainen kuva jossa aurinkokin pilkistää.


Mulla on ollut tavallista enemmän yövuoroja nyt kun vakiyökkö on ollut lomalla ja oon ollut oikein tyytyväinen tilanteeseen, tosin vähän tokkurainen välillä. Mutta varsinkin silloin kun iltavuorolaiset säästävät herkkupannaria, niin yöhoitaja jaksaa valvoa tyytyväisenä.

Valvontavapailla paettiin mökkimaisemiin kodin oviremontin ajaksi ja loppualeista löytyi edullinen aurinkotuolikin, joka tungettiin mukaan autoon kaatosateessa.
Komeita sieniä putkahtelee ja lehtiä lentelee puista, selvästi on jo syksyä ilmassa eikä Honey halua olla ulkona jos on vähänkin märkää. Tässä se tarkkailee kuinka sen isi soutaa takaisin kohti rantaa eikä hylkääkään pientä koiraansa.


Kotipihassa omenat ja päärynät ovat myös kypsyneet.

Jätskitilanne tuli korjattua kun hain jo seuraavat tilaamani Avonit ja ehdittiin tällä kertaa vaihtamaan kuulumisia ja herkuttelemaan.
Kiireisenä päivänä herkuteltiin myös kiinalaisella ruoalla, jota hain pitkän kampaaja- ja kaupunkipäivän jälkeen Pyynikintorin kioskilta kotiin laahustaessani. Annokset ovat niin reiluja että niistä riittää seuraavaksikin päiväksi evästä.

Yksi tän hetkinen lempivälipala on turkkilainen jugurtti, johon on muusattu banaania ja päälle lisätty pähkinöitä ja vähän juoksevaa hunajaa, nam.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti