torstai 15. syyskuuta 2016

Syyskuun Livbox

Kestikin aika pitkälle syyskuuta ennenkuin sain perille oman pakettini ja piti jo olla varuillaan ettei yllätys mene pilalle vaikka jonkun Instagram-kuvan takia.
Tällä kertaa tuli oikein käyttökelpoista tavaraa, melkein kaiken pidänkin itselläni kuten myös tämän kuivashampoon. Erilaiset kuivashampoot ovat melkein päivittäisessä käytössä mulla muutenkin ja olen kokeillut montaa eri merkkiä.
Kosteuttava hiustenhoitosuihke on entuudestaan tuttu, muistaakseni joskus ostin sitä kampaajan suosituksesta ja oikein tervetullut hiustenselvittäjä tälläkin hetkellä.


Kyllä mä ainakin kerran aion itse kokeilla tätä kynsilakkaa, vaikka onkin oudon tumma sävy mulle, mutta näyttää kuitenkin kivan syksyiseltä. Ainoa vaan, että mä oon niin huolimaton ja surkea kynsilakan levittäjä, että näin tumma näkyy hyvin kun sitä on siellä täällä kynsien ympärilläkin. Ainakin tässä luvataan että leveän siveltimen ansiosta levittäminen on nopeaa ja helppoa.
Mulla muutenkin kynsilakat joutuu poistamaan melko nopeasti, eikä usein jaksa vaivautua parin vapaapäivän takia tuhrimaan kynsiä.


Lumenen herkkäihoisille tarkoitettu silmämeikinpoistoaine onkin ennestään mun vakituotteeni, se sopii hyvin myös ripsienpidennysten käyttäjille.
Otin heti koekäyttöön Dermalogican ihonpuhdistusaineen, mutta ei se nyt mitenkään erityinen ole, varsinkin kun sitä on vaan rajoitetusti myynnissä lähinnä hoitoloissa. Ei tule varmaan vaivauduttua sitä jatkossa vartavasten metsästämään.


Täytyy kokeilla myös luomen sisärajaukseen tarkoitettua silmänrajauskynää, että auttaisiko se kirkastamaan mun katsettani. Voi kyllä olla ettei tälle tule kovin paljon käyttöä.


Sitruunaisen ja kosteuttavan suihkugeelin mä annan tytöille, noita pikkupulloja on kertynyt nyt ihan riittävästi matkameikkipussiin.


 Mukavan monipuolinen pakkaus oli tällä kertaa kerätty bloggaajien suosikkituotteista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti