maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kesäpäivä Vehmaalla

Sopivasti rankkasade loppui juuri viikonlopuksi ja ajeltiin viettämään kaunista kesäpäivää Vehmaalle. Juhlistettiin siellä kälyn viisikymppispäivää jälkikäteen ja eri-ikäistä sukua oli kokoontunut paikalle enemmänkin. Nuorekas päivänsankari oli nättinä ja iloisena ottamassa vieraita vastaan.


Juhlapaikkana oli pariskunnan "mökki", jossa he asustelevat suurimman osan vuodesta lukuunottamatta kaikkein kylmimpiä talvikuukausia. Talo on ollut suvussa jo lähemmäs sata vuotta.
Pihapiiri on viihtyisä ja sieltä saa hyvin satoakin; perunoita, omenoita, marjoja ja kesäkurpitsaa mm. kasvaa tontilla.


Pihalla on myös uima-allas, johon on kiva pulahtaa kun rantaa ei ole lähellä.


Tarjoilut olivat todella herkulliset, alkuun yritin vähän kuvata niitä mutta uusia lisukkeita tuli kiertoon kuin liukuhihnalta, joten piti keskittyä syömiseen;) Erityishyviä olivat kuitenkin lohirullat, joiden resepti mun täytyy ehdottomasti saada. Tarjolla oli myös mm. lihapullia, silliä, salaattia, marinoitua punasipulia ja 
hölskytyskurkkua. Grilli oli kuumana ja sieltä tuotiin tarjolle maissia, kesäkurpitsavartaita, makkaraa ja marinoituja pihvejä pippurikastikkeen ja uusien perunoiden kanssa.



Vilho-koiraa harmitti kun se joutui olemaan kytkettynä, koska paikalla oli paljon vierasta väkeä.


Päivänsankari oli saanut lahjaksi mukavan keinun, jossa voi istuskella ja tarkkailla grilliruokien kypsymistä.


Ruokailun jälkeistä ähkyä helpottamaan oli suunniteltu kolmen lajin kisat, joissa seniorit kilpailivat junioreja vastaan. Frisbeegolf oli mulle aivan uutta, enkä mölkkyäkään ole koskaan pelannut, tikanheitostakin taitaa olla varmaan parikymmentä vuotta, mutta tulipahan heiteteltyä kaikenlaista vähän sinnepäin. Juniorit tietysti voittivat vaikka lopuksi oli vielä pieni tietokilpailu, jossa kyseltiin päivänsankarin nuoruuteen liittyviä yksityiskohtia.
Urheilun jälkeen oli tarjolla kakkukahvit;  pavlovaa, pullapitkoa ja Lindan tuomaa juustokakkua.


Talon ympäristössä oli paljon kivoja yksityiskohtia ja kukkaistutuksia, varmaan kyllä kitkemistä ja hoitamista riittää jatkuvasti.
Piti vielä ottaa muistoksi kuva ulkohuoneessa olevasta kattavasta kaljatölkkikokoelmasta;)



Oli kivat juhlat, kiitos vielä niistä!

2 kommenttia:

  1. Kiitos kuuluu teille ihanille juhlavieraille ��
    Oli kiva päivä jota sitten vanhana muistella.
    Ja kiitos Ihanista korvakoruista!
    T. Päivi -aikuinen nainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva päivä ja tullaan toistekin, sahti jäi vielä maistamatta;)

      Poista