torstai 8. lokakuuta 2015

Kotoilua

Mä oon lähinnä nyt lomaillut ihan vaan kotosalla, on ollut huolta isän terveydentilastakin koko viikon ja tää on ollut vähän sellaista odottelua ja ihmettelyä, eikä oikein pidemmän päälle pysty keskittymään mihinkään.
Sen lisäksi että olen poltellut kynttilöitä otin esille valosarjan valaisemaan ankeaa synkkyyttä, ei nää mulla ole pelkästään jouluvaloja, vaan ovat käytössä koko pimeän kauden. Hain myös kauppareissulla ruusuja, joita voin ihailla sohvalla istuskellessani koiran, kirjan ja iPadin kanssa.


On ollut kyllä kivan aurinkoiset ja pirtsakat syyssäät ja Honeyn kanssa ulkoilun lisäksi oon keksinyt päivittäin jotain pientä menoa, että tulee ulkoiltua enemmän. Tänään kävelin uimahallille ja käytin töiden kautta saadun sadan euron Tyky-liikuntasetelin ostamalla kaksi kymmenen kerran uimakorttia, jotka ovat voimassa kaksi vuotta. Nyt vaan pitäisi saada uinti-innostus alulle, tänään en heti jäänyt kuitenkaan polskimaan.


Miehen päärynäpuu on ollut kaatumaisillaan hedelmien painosta ja kävin tänään poimimassa päärynät talteen. Ihan makeita syötäviä ovat kun kokeeksi haukkasin, luulin että tuollaisessa koristepuussa on jotain kovia ja kitkeriä käppänöitä mutta väärässä olin.



Viikko on mennyt ihan liian nopeasti, lomapäivät vaan hupenee ihan silmissä...


2 kommenttia:

  1. Onpa satoisa päärynäpuu :)
    Minulla on kanssa uinti-innostuksen nostatteluprojekti käynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on uimahalli kävelymatkan päässä ja ennen kävinkin joka viikko uimassa, nyt on vaan päässyt tuleen liian pitkä tauko mutta eiköhän se tästä taas lähde:) sulla varmaan on helppo saada kavereita mukaan;)

      Poista