perjantai 12. elokuuta 2016

Pieniä sisustusuutuuksia

Kesän aikana on tullut järjesteltyä ja hankittua jotain uutta pientä sisustusjuttua kotiin. Mä oon niinkuin monet muutkin ehkä nyt vähän  jälkijunassa villiintynyt ananaksista ja metsästin niitä eri paikoista kokoelman itselleni; mustan voisin vielä ottaa jos löytäisin.


Valkoisesta se lähti kun huomasin sen Sokoksessa ja hopeiseen iskin silmäni Kantriinassa. Kultaista kovasti himoitsin joukkoon ja se löytyi netin kautta jostain sisustusputiikista myös.
Nämä ovat nyt olohuoneessa omana ryhmänään.


Kun Ida lähti jatkamaan reissaamista ja saatiin taas yläkerta järjestykseen, käytiin ostamassa mun suunnitelmissa olleet sisustustikkaat ja hankin niihin vielä pallovalot syksyn pimeitä iltoja valaisemaan.
Nyt on "kirjastohuoneessa" taas viihtyisää ja mä siellä illat vietänkin lueskellen ja siirryn sitten vasta sänkyyn nukkumaan, ettei lukuvalo häiritse miestä jolla on yleensä aina aikaisemmat herätykset.



Karsin ja järjestelin myös korujani, joista osa on sängyn päätytasolla esillä, lisää kyllä löytyy vielä kylppäristä. Ehdin vielä tilata Anttilasta ennen konkurssiuutisia pari tuollaista marmoritarjotinta, jotka olivat alennuksella jotain alta neljä euroa ja toinen pääsi rannekorujen säilytykseen.



Seuraavaksi on aika panostaa kynttilöihin ja kesän aikana haihtuneisiin huonetuoksuihin.
Partylite-kynttiläkutsuja on taas varmasti tiedossa syksyn tullessa.

2 kommenttia:

  1. Sulla näyttää olevan samanlainen korupuu lintuineen kuin mullakin! Onpa kiva idea laittaa pallovalot sisustustikaisiin. Taidankin käydä taas H&M Homessa katsomassa, mitä kivaa siellä olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tulee vähän uutta sisustusintoa kun syksy lähenee ja mökkikausi jossain vaiheessa loppuu... Täytyy hankkia paljon valoja että selviää taas pimeydestä;)

      Poista