torstai 10. syyskuuta 2015

Syyskuun Livbox

Syyskuun Livbox muodostui kuuden eri kauneusbloggaajan valitsemista ja suosittelemista tuotteista ja sisälsi erilaista kokeiltavaa niin ihon kuin hiustenkin hoidon osalta.


Luminous Colour Masque on kosteuttava ja hellävarainen hoito värjätyille hiuksille. Mäkin sitä jo ehdin kokeilla vaikka hiukset ovatkin kipeästi uuden värin tarpeessa tällä hetkellä ja ainakin se oli miellyttävän tuoksuista ja jätti hiukset ihanan pehmeiksi.


Carmexin huulivoide oli vanha tuttu ja annoinkin sen Lindan mukaan, mä tykkään hyväntuoksuisista- ja makuisista huulirasvoista enemmänkin kuin tämän antamasta viilentävästä vaikutuksesta.
Trindin kynnenvahvistaja tuli kyllä tarpeeseen, mulla tahtoo kynnet kärsiä ja halkeilla jatkuvasta pesemisestä ja käsidesin käytöstä, jospa tämä vahvistaisi niitä.


Lumenen kulmakarvojen muotoiluvaha antaa luonnollisen värin ja kulmat saa huoliteltu sillä siistiksi. Tällä hetkellä odotan sitä kampaajakäyntiä kovasti, koska samalla aina kulmat nypitään kuntoon. Kunhan nyt saisi työvuoroja eteenpäin että voisi tilata ajan pikimmiten.


Dermalogican puhdistusöljyä oon jo testannut, mut en mä oikein näe tarvetta tuollaiselle esipuhdistajalle omalla kohdallani. Ja siinä oli vielä niin monimutkaiset käyttöohjeetkin;) ensin kuivat kädet ja iho ja sitten vasta hierotaan kostututetuilla käsillä... Mä heti lättäisin suihkussa suoraan märkään naamaan.
Clarinsin pikakaunistaja vaikuttaa lupaavalta, sen pitäisi tehdä ihon heleäksi ja pidentää meikin kestoa ja sitä voi käyttää myös heleyttävänä kasvonaamiona pari kertaa viikossa.
Tuli kyllä paljon mielenkiintoista kokeiltavaa tällä kertaa.


Tää kuva ei nyt milläänlailla liity Livboxiin, mutta juuri kun itse olen tuskaillut sitä kampaajalle pääsyä kävi Linda täällä Tampereella poiketessaan omalla kampaajallaan, joka laittoi lopuksi kivan letin. Voi kun osaisikin itse tehdä tuollaisia. Vaikka meillä onkin kolme tyttöä, en ole koskaan opetellut letittämään mitään hienoja ranskanlettejä yms.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti