keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Mökillä karhujen syöttinä

Viikonloppuna oli sen verran yhteistä vapaata että päästiin yhdeksi yöksi mökille. Oltiin perillä vasta illalla ja pimeää tuli jo yllättävän aikaisin. Onneksi sisko oli jo urakoinut ja merkkaillut kaadettavia puita ja aamulla vielä katsasteltiin niitä yhdessä.
Paikallisen urakoitsijan olisi tarkoitus tulla vielä syksyllä harventamaan rinnettä että saataisi vähän lisää auringonvaloa tontille ensi kesänä.


Edessä on myös aikalailla risujenpolttosavottaa kun vaan olisi aikaa ja sopivat ilmat.


Kellastuneet lehdet jo lentelivät maahan, mutta mökissä oli lämmintä ja viihtyisää poltella kynttilöitä ja dippailla sipsejä ja kasviksia.
Pimeys oli kyllä vähän jännittävää varsinkin kun ihan lähitienoilla on nähty karhunjälkiä ja kylällä on ollut havaintoja sekä karhuista että susista. Yöllä oli pelottavaa mennä ulos pissalle, ei paljon viitsinyt jäädä ihailemaan upeaa tähtitaivasta.


Vahtikoira päivystää ja pitää petoeläimet loitolla.


Honey nauttii mökkeilystä ja saa välillä hurjia ryntäilyhepuleita vaikka se muuten onkin niin hillitty tyyppi.



Enää ei muakaan houkutellut kipitellä rantapolkua pitkin uimaan, sen verran viileää jo oli.
Mutta ensi kesänä odottaa uusi hiekkaranta, talvella sama puunkaatajamies tulee levittämään jäälle jotain suodatinkangasta ja hiekkaa, niin että saadaan taas mutapohjaa kuntoon ja ehkä joku muukin sitten uskaltautuisi mun lisäkseni uimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti