torstai 2. tammikuuta 2014

Positiivisuus huipussaan

Näin uuden vuoden kunniaksi päätin toteuttaa positiivista ajattelua kaikista arkisimmissakin tilanteissa. Aamulla kävellessäni töistä viimeisen yövuoron jälkeen kolmen ja puolen kilsan matkaa pimeässä ja sumuisessa säässä sain idean nauttia ja kulkea rauhassa sekä kuvailla valotaidetta matkan varrella sen sijaan että olisin marssinut hiki päässä ja linssit huurussa kotia kohti.
Tässä tulosta pimeydessä tähtäilystä; viimeisenä oma kotiovi.






Eipä näistä nyt kauheasti saa tolkkua, mutta ajatuksena oli että löytyy sitä ympäriltä silmäniloa kun vähän hidastaa vauhtia...
Sellainen juttu vielä pitää mainita liittyen työmatkoihin, että mulla on jotain vikaa päässä kun usein matkalla alkaa pyöriä päässä joku älytön, satunnainen pieni pätkä jostain laulusta ja sitä on aivan mahdoton katkaista. Aika usein se on ollut kohta "päivä vain ja hetki kerrallansa", mutta tänä aamuna jostain kumman syystä toistui koko matkan "kaunis on allani Suomen maa kun taivaalta katsella saa".
Olisiko syytä hakeutua hoitoon vai auttaisiko tässä tapauksessa kuulokkeet ja musiikki tähän ongelmaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti