lauantai 10. elokuuta 2013

Sushi for Beginners

Mä oon kerran aikaisemmin maistanut sushia, käytiin koko perhe japanilaisessa Maruseki-ravintolassa syömässä ja kyllä ihan tykkäsin. Silti sushit vaan on jotenkin päässeet unohtumaan, varsinkin kun suhteellisen harvoin käy ulkona syömässä, niin helposti tulee mentyä johonkin "tavallisempaan", tuttuun ja turvalliseen paikkaan.
Nyt kuitenkin ajattelin kaupungilla käydessä pistäytyä hallissa ja keksin ostaa pienestä Norimaru-ravintolasta sushiannoksen mukaani kotona syötäväksi.


Päädyin Classic-nimiseen annoksen, ajattelin että se on varmaan sellainen perus, aloittelijalle sopiva. Vähän laukussa heiluessaan oli annos kärsinyt, mutta silti ihan houkuttelevan näköinen...



Aloitin ensin puukoilla, mutta häpeäkseni täytyy tunnustaa, että piti ottaa vähän haarukkaa avuksi :)
Ja olihan se niin hyvää kun muistinkin, ainoa että sitä vihreää wasabia maistoin vähän liian rohkeasti, melkein lieskat löi sieraimista...


Tuolla täytyy ehdottomasti käydä toistekin!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti