lauantai 10. joulukuuta 2016

Tutustumisretki mökille

Nyt on tullut aika vähän esitellä uutta mökkiä; avaimethan saatiin käteen lokakuun 20. päivä ja sen jälkeen ollaan vähitellen hommattu ja kuljetettu sinne tavaraa, niin että keväällä se olisi jo valmiina asumiskunnossa. Nyt kävi kuitenkin niin, että meillä kotona tehtiin pientä remonttia ja piti olla muutama päivä poissa jaloista, joten päästiinkin jo kunnolla mökkeilemään tämän vuoden puolella.
Mies kulki sieltä käsin töissä ja mä rentouduin Honeyn kanssa metsän keskellä uneliaasti valvomisvapaita viettäen.

Tästä tullaan portaita alas pienen siistin ulkohuoneen ohitse. Auto pitää näin talvella jättää vähän kauemmaksi ja se tietää kassien kantamista, mutta se nyt on enää pientä kun sinne on huonekalujakin kuljetettu. Ja pulkka oli myös hyvänä apuvälineenä meillä näillä keleillä.


Näkymä portaita tultua mökin terassille, tosiaan nyt ei ympäristö ollut oikein edukseen ja valoisaa aikaa on muutenkin niin vähän, että suurimmaksi osaksi viihdyttiin tällä kertaa sisätiloissa.


Ranta ja saunarakennus ovat näin lähellä, enkä uskaltanut käydä siellä suunnassa ollenkaan, koska ajattelin jään olevan vielä niin ohutta ettei Honey vaan innoissaan ryntää sinne ja molskahda veteen. Pimeää oli tosiaan joka puolella, ainoat valonpilkahdukset näkyivät vastarannalla olevasta maalaistalosta.


Grillikatos saa odotella kesää vielä. Toi patsas luultavasti kesäksi poistuu, Amandan mielestä se muistuttaa Harry Potterin Kalkarosta.


Sisätiloihin on saatu hankittua nyt kaikki huonekalut, muuten on vielä vähän keskeneräistä; puuttuu mm. verhoja ja keittiötavaroita ja kaikenlaista muutakin pientä vielä pitää hommata ennen kesää, mutta kyllä siellä nyt jo pystyi olemaan ja tarkenikin hyvin ilmalämpöpumpun ja lämpimän vaatetuksen ansiosta.
Tässä vähän kuvia; tilat ovat pienet mutta viihtyisät ja säilytystilaakin on tyhjänä vielä vaikka kuinka paljon. Takasta ei nyt tullutkaan yhtään kuvaa, mutta se on tarkoitus maalata vielä talven aikana.





Uusi jenkkikaappi tms. pitää myös hankkia keväällä, mutta kyllä vanha jääkaappi nyt vielä toimi tässä vähäisessä käytössä, vaikka ikävä kyllä ei siinä ole pakastelokeroa. Itse asiassa siellä on kaksi jääkaappia päällekkäin, eikä kummassakaan mitään pakastusosaa. Mikrossa lämmiteltiin syötävää ja säästettiin tiskiä.



Saunarakennus on ihan kylmillään ja vielä laittamatta kuntoon, siellä puusohva odottaa kevättä ja kokoamista laatikossa.
Peseytyminen nyt oli vähän haastavaa kun järvi on jäässä, mutta kyllä lähihoitaja keinot keksii; aika käteviä olivat vauvoille tarkoitetut puhdistusliinat ja olihan meillä kanisterissa kotoa tuotua vettä. Sitä vaan on niin tottunut käymään joka päivä suihkussa, että ihan hyvä totutella vähän alkeellisempiin oloihinkin ja kesällä voisin kuvitella olevani järvessä likoamassa vähän väliä.
Että kaikenlaista puuhastelua tulee jatkossa riittämään kunhan vaan tästä talvesta ensin selviydytään.

4 kommenttia:

  1. Mökissänne on suloisen näköistä ja näkymä järvelle on varmaan kesällä aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tuntui heti ihan kotoisalta paikalta vaikkei kauheasti voinut mitään tehdäkään näin talvella ja valoisaa aikaakin oli niin vähän. Odotan jo innolla uimaan pääsyä:)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiva suunnitella ja viedä sinne vähitellen tavaraa talven aikana, niin keväällä alkaa olla valmista...

      Poista