maanantai 20. kesäkuuta 2016

Valmistumisjuhlat

Pikaista raportointia viikonlopun juhlista, mulla on kesken kuuden yön rutistus vielä ennen lomaa ja Idan valmistumisjuhlatkin menivät mulla vähän unisissa ja sumuisissa merkeissä.
Idasta tuli siis bachelor of international business ja hän halusi vielä järjestää juhlat sukulaisille, ennenkuin parin viikon päästä suuntaa takaisin ulkomaille; ensin on edessä Madridissa aupairin pesti viime kesältä tutuksi tulleessa perheessä ja siitä sitten matka jatkuu, vielä ei ole täysin lukkoonlyöty minne...



Mulla alkoi tosiaan valvominen jo ennen juhlia, joten Linda ja Vili Idan kanssa suunnittelivat ja toteuttivat tarjoilut yhdessä porukalla noudattaen Idan toivetta kasvis- ja kalaruokavaliosta.
Täytekakku tilattiin Branderilta ja Ida valitsi tällä kertaa banaanisuklaakakun sen perinteisemmän kinuskikakun tilalle. Muut tarjottavat nuoriso sitten tekikin itse. Ensimmäistä kertaa maistoin raakakakkua ja se oli oikein hyvää taateli- ja cashewpähkinäpohjineen, kuten myös raikas sitruunainen juustokakku.


Ida leipoi suolaisia kesäkurpitsafetapiirakoita ja teki kaksi erilaista isoa salaattia. Toisessa oli mm. päärynää, aurajuustoa ja pähkinöitä ja toinen oli tonnikalapastasalaatti.
Lisäksi oli tarjolla patonkia ja tuorejuustoja.


Linda jo keväällä harjoitteli ja teki nyt elämänsä toisen voileipäkakun kalaversiona.
Oli oikein kiva kun ei itse tarvinnut kun vaan herätä ja vähän laittautua ja tulla valmiisiin juhliin. Ja keittiössäkin oli arvokkaana apuna mun lapsuudenystäväni, joka on jo useammissa juhlissa antanut työpanoksensa lahjaksi tytöille.



Tälle kesälle osuu useita muitakin synttärijuhlia, että niitä ja etenkin lomaa tässä nyt jo kovasti odotellaan.


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Me kyllä panostetaan aina tohon syömiseen;)

      Poista
  2. Tyttäret ovat hyvin aktiivisia ja osaavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne hyvin ainakin juhlia osaa järjestää, ovat olleet pienestä pitäen mukana ja ollaan tehty porukalla:)

      Poista