maanantai 12. tammikuuta 2015

Arkisia kuulumisia


Kaupungilla käväistessä raaskin ekaa kertaa ostaa tota "aitoa" Moroccan Oilia enkä mitään Avonin korvikeainetta, jota ollaan käytetty. Kun olen levittänyt sitä hiuksiin pyyhin lopuksi käteni Honeyn turkkiin, siitä tulee vielä upea.

Mä tulin kotiin eikä kukaan tullut innoissaan ovelle vastaan. Väsynyt seurakoira löytyi vähän nolon näköisenä mun tyynyltä kuorsaamasta. Tähän asti se on pysynyt nöyränä jalkopäässä aina kun joku on ollut paikalla;)

Mamma 50 v. osti innoissaan ison pakkauksen tarroja alennuksella. Mä tykkään koristella niillä mm. kalenteriani.

Joku lepakko tuijotti mua kun lueskelin.


Vapaapäivän kunniaksi ostin kevään ensimmäisen tulppaanikimpun ja perehdyin H&M:n uuteen kevätkuvastoon.

Ihana parin viikon hiljaisuus on ohitse, tunnelityömaalla alkoi kolina ja räjäyttely taas loppiaisen jälkeen.

Komea pötkylä, meidän pitää kyllä yhdessä alkaa vartioida painoa... Nyt on niin kylmä että lenkit jää aika lyhyiksi.

Ei se kynttilöinti jouluun loppunut, uusia tuoksukynttilöitä vaan käyttöön, tämän sain joululahjaksi tytöltä.


Aina on juhlahetki kun saa korkata uuden käsivoiteen, mun runsaat varastot alkaa ehtyä huolestuttavasti kun ei tilauksia tule tehtyä niin tiuhaan tahtiin kuin ennen.

Jääluistelurata on avattu ja viikonloppuna olikin 8 km:n reitillä runsaasti väkeä, tänään pakkasessa ja jäätävässä tuulessa oli vain yksi rohkea jäällä.

Honey on nyt päässyt niin tyynyllä löhöilyn makuun että löytyy sieltä jatkuvasti mulkoilemasta että onko pakko siirtyä.

Bussilla matkustamisen iloja; edessä komea taideteos ja takana kaksi poikaa, oikeita tulevaisuuden toivoja, uhosivat mahdollisuuksistaan hakkeroida Nasan järjestelmiin ja suunnittelivat tussien ostoa graffitien tekoa varten, joku nerokas merkki tai onko se nyt tagikin heillä oli mutta harmi kun ei jäänyt mieleen, liittyi jotenkin pultsareihin kuitenkin.

4 kommenttia:

  1. Ihana Honey :) Meillä Nella cockeri -neidillä on samoja taipumuksia, mamman tyynylle nukkumaan aina kun silmä välttää ja kun jää kiinni, katsoo vain pää kallellaan vienosti, ettei kait mun tartte siirtyy?!

    Käsirasvaa kuluu talvella, se on niin totta, illalla kaivelin taas kaapeista uuden tuubin, onneksi vielä löytyi. Ihana vinkki tuo Moroccan Oil, hiuksiakin pitää muistaa helliä :)

    Tarroja ostellaan meilläkin, mutta sen varjolla, että on lapsenlapsille puuhaa, kummasti niitä sitten ilmestyy mumminkin kalenteria ym muistikirjoja koristamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaiset kuviot sielläkin :) mulla vaan ei vielä ole niitä lapsenlapsia, että yksin täytyy tarroja liimailla. Mä oon oikea käsivoidehamsteri, niitä on joka puolella saatavilla erilaisia, talvi kuivattaa ja töissä joutuu jatkuvasti pesemään ja käyttämään käsidesiä...

      Poista
  2. Morocco oil on niin hyvää, selvitän sillä lasten kaameat takut. Ja voi että tuota hauvelia kun on itse suloisuus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle suositeltiin muotovaahtoa Moroccan oililta, täytyy varmaan ostaa kokeeksi.

      Poista