sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Herkullinen pippurikastike

Mä en muista mistä alunperin löysin reseptin pippuripihveihin ja -kastikkeeseen, mutta se on ollut vuosia meillä käytössä aina kun halutaan herkutella. Ja itse asiassa reseptikään ei ole tallessa vaan pelkästään mun päässäni ja tytöt ovat sen myös opetelleet.


Kuvassa ainekset kaksinkertaiseen määrään kastiketta.
Näin se suunnilleen menee: kun olet paistanut haluamanlaisesi pihvit ( meillä tykätään lehtipihvin tapaisista ainakin arkisemmissa tilanteissa ) vähennä levyn lämpöä, äläkä huuhtele paistinpannulta lihan makuja. Sulata pannulla Mustapekkajuusto ja lisää kerma. Mausta soijakastikkeella ja sinapilla, kuvassa Dijonin sinappia mutta muutkin käyvät yhtä hyvin. Meillä lorautellaan soijaa aika reippaastikin, maku saa olla voimakas. Sitten vaan annetaan poreilla ja hautua viitisen minuuttia ja kastike on valmis.


Pippurikastike on niin herkkua meidän perheessä, että välillä se voittaa jopa ravintoloidenkin kastikkeet.
Se on myös tosi helppotekoinen. Tänään laitettiin vapaan sunnuntain kunniaksi pihvit ja nyt alkaa henkinen valmistautuminen töihin.
Loman yhteydessä olevat vapaat kostautuvat ja ensi viikolla on vain yksi vapaapäivä, muuten olen kaikki illat tiiviisti töissä.
Nyt vielä lueskelua ja löhöilyä tämä ilta!

6 kommenttia:

  1. Mustapekkajuusto on hyvä juusto, eipä ole tullut mieleen käyttää sitä kastikkeen pohjana, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Ei tuo kyllä mikään kevytruoka ole, mutta oon mä tainnut joskus tehdä sen ruokakermastakin...

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa hyvältä, pitääpäs joskus kokeilla. Luulen, että mieheni pitäisi tuosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, voit itsekin tykätä;)

      Poista
  4. Nam, mustapekka on niin huippujuusto. Teen usein mustapekkakanaa ja joukkoon persikkaa, jotka paistan pannulla, ettei jää liian makeaksi.

    Kivaa viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin kokeilla joku kerta, vähän tuon tapaista on tehty aurajuustolla... Mukavaa viikkoa sulle myös<3

      Poista