perjantai 14. marraskuuta 2014

Marraskuun Livbox

Selvisinpä kuudesta yöstä, vaikka vähän vastoinkäymisiäkin oli; viidennen yön jälkeen oli pyörän takakumi aamulla tyhjä. Heti kun oli parina päivänä lunta niin pyörätietkin reippaasti hiekoitettiin terävällä sepelillä ja siinä se rengas varmaan puhkesi ja tyhjeni yön aikana. Ellei sitten joku ollut käynyt ilkitöissä:(
Kotiin kuitenkin selviydyin ja nyt yritän toipua "aikaerosta", tosin vähän turhaan kun maanantaina jatkuu työt taas neljän yön putkella...
Livboxikin saatiin sitten haettua lopulta postista tyttären avustuksella.


Marraskuun Livboxissa hehkutetaan Hollywoodin glamouria ja loppusyksyn juhlakautta.
Täytyy sanoa, että ekaa kertaa mun mielestä jotenkin mitätön paketti, ei ollut niin kiinnostava kuin yleensä.


No irtoripset kelpasivat nuorimmalle tytölle siltä varalta kun pitää taukoa joskus ripsienpidennystensä kanssa. ( Mulla on ollut jo yli kaksi vuotta, enkä oo malttanut pitää taukoja.)
Vanhin tytär varasi itselleen kanelinmakuisen hammastahnan paketin hakupalkaksi.
Pinsetit olivat kyllä ihan hyväntuntuiset kun niitä vähän kokeilin, mutta niitä nyt on jo niin ennestään.
Mukana oli myös Lumenen pinkki helppokäyttöinen huulikiiltokynä sekä mustikkavoidenaamio, jota voi siis käyttää myös voiteena.
Ei nyt mitään kovin sävähdyttävää, mutta kyllä kaikki käyttöön tulee joka tapauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti