torstai 5. syyskuuta 2013

Elämäni koirat

Pienestä pitäen ruinattiin aina omaa koiraa ja lopulta oli onnen päivä kun saatiin englanninspringerspanieli Iita. Taisin olla silloin joku 13-vuotias.
Iita oli energinen, himouimari ja aika itsepäinenkin, jos se sai siepattua jotain kiellettyä, niin sitä ei helposti takaisin saanut. Eivät tainneet olla koirankasvatustaidot silloin vielä niin hallinnassa, jos vieläkään...


Iita jäi lapsuudenkotiin kun muutin pois ja meille hankittiin jonkun ajan kuluttua eka yhteinen koira, norwichinterrieri Lyyli.


Lyyli oli meidän hemmoteltu silmäterä pari vuotta, kunnes sille kaveriksi tuli Ruusa.


Lyyli pomotti kovasti Ruusaa, joka oli kiltti ja vaatimaton luonne, mutta sitten olikin ikävämpää kun vanhimman tytön synnyttyä Lyyli tuli mustasukkaiseksi vauvalle. Sitä ei uskallettu enää pitää meillä, vaan onneksi se sai muuttaa mun vanhemmilleni ja eli siellä pitkän ja hemmotellun elämän.
Ruusan kuoltua meidän oli tarkoitus pitää vähän taukoa koirista, mutta ei tainnut mennä kuin pari viikkoa kun yllättäen meille muutti 2-vuotias sileäkarvainennoutaja Iines.


Iines oli upeasti koulutettu, kiltti ja tottelevainen koira, toista samanlaista on vaikea löytää ikinä! Kun Iines alkoi olla jo eläkeiässä, sen kaveriksi ostettiin ranskanbulldoggi Unto, joka oli samalla mun 40-vuotislahjani:) 


Unto oli itsepäisyyden huippu, pieni ja kitukasvuinen, mutta ei ymmärtänyt pelätä hurjimpiakaan vastaantulevia koiria.
Siinä vaiheessa taas kun Unto jäi ainoaksi koiraksi, vanhin tyttö sai meidät ylipuhuttua hankkimaan englanninbulldogin ja jolloin Kaapo astui kuvioihin.


Siinähän kävi sitten niin, että kun Kaapo kasvoi kunnolla täysi-ikäiseksi, niin Unto kiusasi ja vaani sitä koko ajan, eikä Kaapo oppinut ikinä pitämään puoliaan. 
Lopulta Unto muutti tyttöjen kanssa viettämään opiskelijaelämää ja löysi myöhemmin lopullisen kodin työkaverin kautta.
Tällä hetkellä Kaapo on ainoa koira talossa. Se alkaa selvästi olla vanhus ja vaivoja riittää vaikka muille jaettavaksi, mutta niin kauan se meillä tulee olemaan kun ei kärsi ja vielä nauttii olostaan.
Se jääkin sitten nähtäväksi mitä seuraa Kaapon jälkeen, mutta toivottavasti sitä ei tarvitse vielä hetkeen miettiä...









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti