lauantai 22. huhtikuuta 2017

Viimeisimmät ateriat

Viime aikoina on syöty seuraavanlaisia ruokia, vaikka kuvista näköjään loistavat poissaolollaan keitot (se on useinmiten kuitenkin se tomaattikeitto, josta ei joka kerta viitsi ottaa kuvaa):
Lapsuudesta asti on yksi lempiruokia ollut stroganoff, jossa olen ajan säästämiseksi käyttänyt valmista naudan suikalelihaa. Tätä ei miehen mielestä voisi olla riittävän usein, ennen se juustomakaronilaatikko jota aina toivottiin, mutta nyt on lajike vaihtunut.


Myös banaanibroileri on kulkenut vuosia ruokalistalla, tykkään broilerin kanssa banaanin, maissin, sitruunamehun ja curryn yhdistelmästä ruokakermakastikkeessa.


Näistä aineksista sekoittelin itselleni tacosalaattia useampana päivänä peräkkäin kun mies oli matkalla.


Tässä on uuniperuna kinkkukermaviilitäytteellä, etsin ohjeita ja löysin hyvän, jolla saa ihan mukavasti ja helposti kypsennettyä vaikka vaan yhden uuniperunan itselleen kerrallaan mikrossa noin viidessä minuutissa, eikä tarvitse uunissa paistaa tuntia, jos ei ole paikalla enemmän syöjiä.


Sushia en laittanut itse, mutta sitä on silloin tällöin kiva hakea annos kotiin.


Kokeilin jotain cheddarkanapoppiksia, mutta Honey sai niistä suurimman osan, eivät olleet mitään erikoisia.


Mun erikoisherkkua on kukkakaaliparsakaaligratiini Koskenlaskijalla, sitä syön ihan pelkästäänkin ja välillä kylmänäkin suoraan uunivuoasta jääkaapista.


Valmis kaupan broilerisalaatti, erikoisuutena persikanpalat, oli ihan hyvää vaihteeksi.


Ajan kanssa pääsiäisenä hauduttelin porsaansuikaleita ja lisäsin pataan aurajuustoa, herkkusieniä ja hillosipulia ja jotain juustonmakuista ruokakermaa. Tätä riitti useammaksi kerraksi.


Innostuin niin siihen uuniperunoiden kypsentämiseen mikrossa, että tein niitä taas vaihteeksi savulohitäytteellä.


Tortilla sai täytteekseen vaihteeksi broileria ja muita asiaankuuluvia lisukkeita.


Aina joskus yleensä iltamyöhään innostutaan paistamaan pihvit, tällä kertaa tarjottuna maustevoin kanssa, vaikka pippurikastike onkin ihan parasta. Mä en tahdo onnistua noiden pakastetikkuranskalaisten kanssa pakkauksen ohjeista huolimatta sitten millään; ensin eivät kypsy ja saa ollenkaan väriä ja lopulta ovat kovia korppuja. Oon kokeillut kiertoilmalla ja ilman ja aina yhtä hankalaa, mutta onpahan syöty silti.


Nyt sitten aletaan odotella jo grillikautta!




2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No niinpä:) nyt on ollut enemmän ehkä energiaa taas kokkailla eikä se niin haittaa vaikka samaa syötäisi useampi päivä...

      Poista