keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kevyet kevätaskeleet

Näissä kuvissa maassa on vielä ohuelti jäätä ja uudet tennarit vasta odottavat pääsyä käyttöön. Nyt ollaan tällä hetkellä jo siinä vaiheessa että vaikka välillä tuiskuaakin räntää ja myrskyää, niin mustat kengät ovat kuitenkin olleet jalassa.
Huomasin hyvissä ajoin, että viimevuotiset tossukat alkoivat olla jo entisiä ja tilasin Zalandolta kahdet vähän erityyliset jalkineet. Molemmissa mä suosin näköjään tyylilleni uskollisena taas kimallusta. Tarkoitus oli valita toiset tennarit valkoisina, mutta sitten mietin että ovat niin mahdottoman arat likaantumaan.





Viikko sitten aloitin työmatkapyöräilyn, vaikka osa reitistä onkin vielä hiekoituksen peittämä. Toivotaan etteivät renkaat ehdi puhjeta ennen kun ne sorat siivotaan pois, muuten kun on taas niin kiva että pääsee kulkemaan välittämättä aikatauluista, alkaa olla myös valoisaa pian iltavuorostakin kotiinpäin polkiessa ja jalassa on kevyet kevätkengät.

Muuten nämä blogihommat ovat viime aikoina vähän tökkineet, mun kovassa käytössä ollut iPadini alkaa vedellä viimeisiään; blogien lukeminen ja kommentointi ei sillä onnistu enää ollenkaan, menee ikuisuus odottaa että saa jonkun sivun lopulta auki.
Lisäksi mä oon niin äärimmäisen toope teknisesti etten saa tällä hetkellä edes otettua kuvia kameralla, koska jostain syystä ne eivät enää suoraan läppäriltä siirry iPadille, jolla oon aina ihan yksinkertaisesti kirjoitellut postaukset. Oon nyt ottanut vaan kännykkäkuvia, eikä ole ollut aikaa ja viitseliäisyyttä tutkia miten saisi homman taas pelaamaan.

Kuvia ja ideoitakin olisi mutta nyt on vaan ollut jotenkin väsymystä ilmassa ja pitkiä työputkia, jolloin ei edes saa aikaan mitään järkevää. Mutta edessä on onneksi vähän runsaammin vapaita pääsiäisen ansiosta ja ehkä uusi iPad viimeistään kesällä tulee hankittua, niin helpottaisi sekin taas elämää tämän harrastuksen suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti