maanantai 14. maaliskuuta 2016

Maaliskuun Livbox

Tällä kertaa oli pakettiin valittu viiden eri bloggaajan suosikkituotteet, joiden avulla voi toivottaa tervetulleeksi keväisen auringon ja päivetyksen.


Dermosilin tuotteista osa onkin ennestään mulle tuttuja, mutta tämä kulmaväritrio on ilmestynyt valikoimiin sitten viime näkemän. Annoin sen kuitenkin eteenpäin Lindalle, koska mulla on ihan avaamaton Oriflamen vastaava kulmaväripaletti odottamassa, mutta näyttää tämäkin oikein käyttökelpoiselta.


Lumenen meikkipuuteri on sopivan vaalean väristä ja sen aionkin ottaa omaan käyttööni, meikkipuuteria mulla ei ole tainnut koskaan aiemmin ollakaan ja tämän pitäisi säilyttää iho mattapintaisena ja virheettömänä koko päivän.


Pieni kokeilutuubi oli mukana Vichyn yövoiteesta, joka on kehitetty huonosti nukuttujen öiden rasittamalle iholle. Voikin olla omiaan vaikka yövuorojen aikana. Tässä lukee että käytön jälkeen kasvonpiirteet tuntuvat levänneemmiltä, saapas nähdä...


Ida lähti juuri reppureissulle Aasiaan ja sai mukaansa kevyesti sävytetyn auringonsuojavoiteen kasvojaan varten kunnon viidenkympin suojakertoimella, joka varmaan siellä paahteessa onkin tarpeen.


Cutrinilta tuli hajusteeton monitoimisuihke, joka suojaa lämmöltä ja antaa tuuheutta, tukea, pitoa, kiiltoa ja rakennetta tyvestä latvaan. Kuulostaa monipuoliselta ja sitä aionkin itse kokeilla.
Kaiken kaikkiaan oikein hyvä boxi tällä kertaa, mukana oli monta normaalikokoista arvokasta tuotetta joille kaikille löytyy kyllä käyttöä.

2 kommenttia:

  1. Kiva boxi josta olisin tykännyt todella paljon, jollei useampaa tuotetta olisi jo ollut. Hintansa väärti todellakin! Dermosil oli nyt se ihan uusin juttu minulle ja kiva ylläri.

    Aurinkoa päivään Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dermosililla on kyllä paljon hyviä tuotteita kohtuuhintaan, ei vaan enää ole tullut säännöllisesti tilailtua sieltä...

      Poista