torstai 10. maaliskuuta 2016

Kosmetiikkahamsteri

Siihen nähden miten harvoin mä itse asiassa varsinaisesti perusteellisemmin meikkaan itseäni, ostan aika usein kaikenlaista kosmetiikkaa. Ehkä ihon hoitamista ja kasvojen epätasaisuuksien peittämistä varten ennemminkin, koska töissä tulee kuitenkin aina sen verran hiki eikä muutenkaan ole mitään mieltä sinne sen ihmeemmin laittautua, sen verran on liikkuvaa ja raskasta työtä, että  verrattuna pankkiaikoihin on ihan eri juttu.


Oon kuitenkin vanhemmiten vaan yhä enemmän innostunut mm. kosmetiikkablogien lukemisen kautta uusista jutuista ja tekee mieli kokeilla, haalia ja tutkia erilaisia tuotteita. Se on vähän niinkuin harrastus ja vaikka kaikki hankinnat eivät aina osukaan nappiin tai tule aktiivisesti käytettyä, mulla on laaja piiri joille voin jakaa ostoksiani etteivät mene vallan kokonaan  hukkaan. Omat tytöt, siskon tyttö ja ystävä; aina yleensä jollekin sopii ja kelpaa esim. vaikka Livboxin mukana tulleet tavarat, joille ei ole itsellä käyttöä.


Venla mulle hommasikin meikkejä varten Tukholmasta uuden leopardipussukan, joka kaivettiin esiin oikein takahuoneesta saakka. Pääasia että oli leopardikuvioinen, se oli päällimmäisenä toiveena.


Ja Avonilta sain juuri uusimman tilaukseni; ylellinen puuterirasia ja tällä kertaa oikeasti edellinen puuteri veteleekin juuri ihan viimeisiään. Tässäkin kieltämättä toi ulkomuoto houkutteli ja oli eduksi.
Ja yksi ryppyvoidekin tuli tilattua kasvoille, mun iho on niin rutikuiva ettei ilman aamuin illoin rasvailua tulisi mitään, heti kiristää kun pesee tai kastelee naamansa.


Livboxin sain myös eilen haettua ja vähän oon lisäksi suunnitellut pieniä kiinnostavia kosmetiikkatilauksia, joten niistä lisää juttua myöhemmin.

2 kommenttia:

  1. Täällä toinen hamsteri.. Tuo Avonin Luxe-sarja on muuten hyvä, hinta-laatusuhde kohdallaan. Mulla on sieltä puuteri, mattameikkivoide, huulipuna ja ripsiväri.
    Nätti tuo leopardipussukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avoneita tulee säännöllisesti tilattua kun kaveri myy, mutta kaikkia uusia merkkejäkin on mukava aina kokeilla;)

      Poista