lauantai 2. tammikuuta 2016

Vuoden vaihde

Vielä tulee joulun ja uuden vuoden tunnelmia Instagram-kuvien muodossa, vaikka kai jo joulujutut alkaa useampia kyllästyttää, tosin meillä aina kerätään joulukoristeet ja kuusi pois vasta loppiaisena.
Mies on monena vuonna jo ostanut kotiin jonkun nätin joulukukka-asetelman ja tämän vuotinen taisi olla mun suosikkini kaikista; hyasintit juuri valkoisena ovat mun mielestä kauneimpia joulukukkia ja tuo tyylikäs lasiastia on kivaa vaihtelua menneiden vuosien koreille ja kiuluille.

Tänäkin vuonna mietin teenkö ollenkaan jokavuotista kalakakkua, aina siitä jää kuitenkin osa syömättä kun on niin paljon muuta tarjottavaa, mutta nyt sitä Muumi erityisesti toivoi muutenkin pieniruokaisena niin mähän sitten laitoin sen.

Kuusi oli tuuhea, sopusuhtainen ja tuoksuva ja Amanda tuli sen koristelemaan aatonaattona ja jäi samalla yöksi kotiin ollakseen aamulla valmiina katsomassa lastenohjelmia.

Tänä vuonna mullakin oli aikaa istua ja katsoa ihana perinteinen lumiukko kokonaan. Lumiukkojen tanssi tuo mieleen muistoja kun Amanda pienenä satubalettilaisena tanssi sen tahtiin balettikoulun jouluesityksessä.


Töihin taas oli mentävä vaikka joulunvietto muilla jatkui ja joulupukki oli tuonut asukkaille hauskoja hypistelymuhveja, joita Mummonkammari myy kerätäkseen rahaa nuorten ulkoiluttajien hankkimiseksi vanhuksille. Toi oli kyllä kiva idea dementoituneille; erilaisia värejä ja materiaaleja ja kun sisään työntää käden niin sieltäkin löytyy kulkusia, erilaisia nappeja ja esimerkiksi tyhjä teippirulla ommeltuna tunnusteltavaksi.

Muistojen joukosta löytyi kuva Honeysta kun se odotti adoptointia vielä Romaniassa, kyllä on tullut turkkia ja kiloja lisää tämän kuvan jälkeen.

Honey on ollut aika stressaantunut koko syksystä, kaikenlaisista muutoksista ja uudesta sisustamisesta, kun Amandakin lähti kotoa ja joulu vielä hermostutti lisää kun oli niin paljon trafiikkia. Se on nukkunut lattialla, vessassa tai saunassa eikä sängyssä kuten aiemmin. Kovin ollaan pohdittu sen mielenliikkeitä eikä sekään ole poissuljettu että käydään tässä eläinlääkärissä tutkituttamassa, mutta vahvasti tuntuu siltä että vaiva on korvien välissä eikä kivusta yms. ole kysymys.

Talvipakkasetkin lopulta alkoivat ja järvi osoittaa jo jäätymisen merkkejä.


Uudenvuoden vastaanottaminen meni kotioloissa Honeyn kanssa, vähän herkuteltiin dipeillä ja mies lähti sitten yötöihin ja me otettiin kaksin rennosti. Ei pamahdukset pelottaneet ollenkaan, Honey vilkaisi mua ensin mutta kun jatkoin lukemista kaikessa rauhassa niin se asettui sohvalle viereen nukkumaan. Takapihalla käytiin yhden jälkeen kun vähän meteli rauhoittui.

Mitään lupauksia ja suurisuuntaisia suunnitelmia en tehnyt ollenkaan tulevan vuoden varalle, mennään nyt vaan päivä kerrallaan.
Hienoja jäätaideteoksia vähän ehdin rannalla ihailla ennenkuin eilen kaatoi flunssa sänkyyn, huonolla omatunnolla töihin soittelin ja sain kaksi yötä sairauslomaa, kolmanneksi täytyy sitten yrittää kerätä voimia. Mutta täytyy sanoa että olisin ehkä juuri jaksanut valvoa viime yön, mutta jos olisi pitänyt töitäkin tehdä niin olis ollut aika ylivoimaista.


6 kommenttia:

  1. Meilläkin joulu jatkuu aina loppiaiseen tai nuuttiin saakka - tänä vuonna sinne nuuttiin - nyt en ole ihan siinä kunnossa, että jaksaisin alkaa vielä raivailemaan rekvisiittaa pois.
    Kiva idea nuo mummonkammarin hypistelymuhvit - täytyypä laittaa muistiin - niistä voisi kehitellä jonkin muisteluleikin johonkin juhlaan;)
    Ja Honey reagoi niin kuin me ihmisetkin muutoksiin - kun yksi perheenjäsen ei enää asu samassa kodissa, on se iso muutos <3
    Viisaasti teit, ettet lähtenyt sairaana töihin - flunssat ovat nykyisin sen verran ärhäkkäitä tauteja, ettei niiden kanssa ole leikkiminen.
    Toipumisia ja lepoa sinulle ja hyvää uuden vuoden alkua ja päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä muutama vuosi sitten olisin mennyt töihin, mutta nyt jo järki käskee säästää itseään vaikka sijaisten saanti olisikin hankalaa... Hoida sinäkin itsesi kuntoon, kyllä sen joulun kerkiää raivata syrjään myöhemminkin. On vielä niin pimeää ettei jouluvaloista edes raaski luopua...

      Poista
  2. Vähintään loppiaiseen on kuusi meilläkin , luultavasti vielä Nuuttiin asti :)
    Hyvää vuoden aloitusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne! Meille tuodaan kuusi niin viime hetkillä ettei sitä viitsi niin nopeasti hävittää...

      Poista
  3. Hyvää uutta vuotta!
    Kalakakku näyttää varsin herkulliselta. Toivottavasti Honey palautuu entiselleen ja sinä pääset flunssasta eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa uutta vuotta sinnekin! Kyllä tuo Honey tässä vähän on huolettanut, ei tiedä mitä kaikkea se on joutunut kokemaan ja kuormittaako sitä vanhat muistot nyt kun on kotiutunut kunnolla ja tapahtuu muutoksia... Täällä se on turvassa kuitenkin ja toivottavasti vielä muuttaa sänkyyn takaisin;)

      Poista