lauantai 19. joulukuuta 2015

Kun kaikki hajoaa

Mä oon ennemminkin kodinkoneissa tottunut siihen ilmiöön, että kaikki hajoaa samaan aikaan tai sitten jossain kolmen sarjoissa, mutta nyt se tuli koettua vaatepuolellakin. 
Toisaalta itseään saa syyttää kun vaan nuukailee ja yrittää pitkittää tavaroiden käyttöikää. 
Ihan pakollinen ostos tänään oli uudet Icebugit, niitä ilman ei tää mamma uskalla lähteä liukkaalla kelillä enää ulos ollenkaan.
Viime keväänä jo toisessa vanhassa tossussa oli ongelmaa, kun nilkan sisäpuolella joku kovike tms. siellä vuoren sisällä törrötti ja hankasi jalkaa. Ajattelin että kyllä niillä silti vielä tämän talven pärjää, kunnes eilen yövuorosta lähtiessä kiireessä vedin kiinni ehjän kengän vetoketjua ja se meni ihan säpäleiksi.


Toisaalta mun onnekseni lumet ja jäät sulivat tässä välissä ja eilisillan googlailin hermona ja etsin uusia samanlaisia nastakenkiä tilalle.
Sopiva tarjous löytyi Partioaitasta ja yritin kenkiä epätoivoisesti tilata netin kautta, mutta jotain vikaa oli systeemissä kun se heitti mut aina ulos. Lopulta luovutin mut en ollut enää varma olinko tilannut kymmenet vai en ollenkaan. Tilausvahvistusta ei kuulunut, joten todennäköisesti ei mennyt mikään perille...
Tänään sitten kävelin liikkeeseen selvittämään tilannetta ja sieltähän niitä talvikenkiä löytyi samalla tarjouksella ja ostin heti samaa mallia kuin mulla on ollut jo vuosia käytössä. Ainoa vaan että siirryin mustista kahvinvärisiin jalkineisiin vaihteen vuoksi. Kuvassa nämä näyttävät paljon keltaisemmilta kun oikeasti ovat.
Mutta tilanne tuli kuitenkin pelastettua seuraavia pakkasia ja jäätiköitä odotellessa.


Edellisenä päivänä mun ainoista mustista housuista hajosi myös vetoketju, eikä sitäkään kannata korjata kun olivat muutenkin aika puhkikuluneet...
Lisäksi huomasin nyt tässä sadekelillä että mun Ratian lyhytvartiset kumisaappaat olivat useammasta kohdasta haljenneet pinnasta. Mä luulin että ne kumpparit kestää mun loppuiän, mutta roskiinhan ne joutui ja uusia täytyy alkaa metsästämään kunhan tästä konkurssista ensin selvitään...



2 kommenttia:

  1. Pitäisiköhän minun hankkia myös tuollaiset Icebugit? Etenkin nyt kun polveni on heikossa kunnossa. Pitänee yrittää päästä Partioaittaan saakka kokeilemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon jo kahdet käyttänyt loppuun, kesti kyllä useamman vuoden kovaa käyttöä eikä oo tarvinnut pelätä kaatumista yhtään, suosittelen:)

      Poista