perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulukuvia

Rauhallista joulua kaikille!

Täällä on tonttujoukko valmistellut joulua ja koolla ollaan oltu aina osalla porukkaa, Linda ja Vili lähtivät Äänekoskelle joulunpyhiksi ja Ida puolestaan lensi Maltalta muutamaksi päiväksi Suomeen ja ehti aattoillaksi kotiin.

Ollaan oltu vapaamuotoisia kaikkien aikataulujen suhteen, esimerkiksi aattona syötiin Idan tultua juustoja ja kalaa ja päätettiin jättää kinkku ja laatikot yms. joulupäiväksi ettei tule liikaa ähkyä, ne vielä odottavat illemmalla tapahtuvaa ruokailua.
Linda ja Vili paistoivat erinomaisen kinkun ja pipareita sekä bataattilaatikkoa ja Amanda teki kermakolaa kuten jo useampana vuonna sekä broilerisalaattia omien toiveidensa mukaan.

Muutama joululahjakin jaettiin, mistä ne tiesivätkin että mamma tykkää kimaltavasta;)
Nyt sitten kynttilät palavat ja sade ropisee kunnolla ulkona. Tää päivä on lueskelua ja löhöilyä varten ja huomenna palaan taas töihin kun muut jatkavat vielä joulunviettoa.
















2 kommenttia: