keskiviikko 12. elokuuta 2015

Muuttolintujen aikaa


Alkuviikosta Maija ja Eero muuttivat takaisin omaan kotiinsa oltuaan meillä kuukauden kesäasukkaina. Heidän perheensä palasi matkalta synnyinseuduilleen Casablancaan ja onkin ollut vähän outoa ja hiljaista kun ei enää kuulu jatkuvaa visertelyä meidän alakerrasta.


Myöskin tytöillä on ollut viime aikoina muuttoliikennettä; Idan reilun kuukauden Suomen visiitti kului nopeasti ja oli aika taas jatkaa matkaa. Seuraavat kuusi viikkoa hän viettää Madridissa aupairina ja sieltä hän lentääkin suoraan Maltalle viiden kuukauden työharjoitteluun.
Ida onnistui löytämään mukavan perheen ja vastaanotto siellä perillä oli kuvien perusteella lämmin ja ihana:)


Amanda puolestaan on vähän hitaammansorttinen muuttaja; opiskelupaikka varmistui jo heinäkuun alussa ja hän on yöpynyt uudessa kodissaan jo lähes koko kesän, mutta suurin osa tavaroista on vielä meillä.


Ei ole ollut kesätöiden ohessa aikaa muuttorumbaan, joten autoin vähän ja tässä vasta tuulikaapin tavarat kerättynä kuljetettavaksi. Kun hänen huoneensa tyhjentyy, aletaan suunnitella siitä vierashuonetta ja sinne olisi tarkoitus hankkia myös kunnon kirjahylly, kun nyt kirjapinoja on sikinsokin eri paikoissa.
Vielä ei ole edes itse oikein tajunnut että pesä alkaa olla tyhjä, kun Amanda melkein päivittäin on käynyt kotona työskennellessään Särkänniemessä ihan vieressä. Nyt varmaan tilanne muuttuu kun opinnot ja siihen liittyvä oheistoiminta alkaa täysillä;)
Outoa ja hiljaista tulee varmaan olemaan, jäljelle jää vaan kaksi vanhaa varista, molemmat vuorotöissä ja lisäksi vielä aina vähän eri aikoihin...
On kyllä oikea muutosten syksy edessä, saa nähdä miten tähän tottuu.

4 kommenttia:

  1. Pesän tyhjeneminen on varmasti haikea vaihe, mutta myös samalla varmaan vapauttava. Kasvatustyö on tehty ja ehkä ikuinen huoli lapsista vähän hellittää. Teillä ainakin on asiat hienosti, tytöillä on opiskelupaikat ja suuntaa elämälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa se huoli jossain määrin aina olla mukana... Mutta hyvä että kaikilla mieleiset opiskelupaikat ja nuorin jää sentään Tampereelle, ehkä sitä jääkaapilla näkyy;)

      Poista
  2. Kyllä se lasten maailmalle laittaminen on aina sellainen sydäntä riipivä kokemus, mutta kun sitten näkee kuinka hyvin ne siellä pärjäävät, nousee rintaan sellainen onnellisuuden ja ylpeyden sekoitus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on mutta onneksi on nykyään kaikki Facebookit ja Instagram ja Snapchat käytössä niin pysytään yhteydessä ja saan ulkomailta kivoja kuvia nähtäväksi:) Tuntuu että ovat lähempänä ja yhteys säilyy...

      Poista