tiistai 8. lokakuuta 2013

Pyynikin uimahalli

Ainoa liikuntaharrastus josta mä oikeasti nautin ja jossa oon ehkä vähän vauhdikkaampikin, on uiminen. Kesällä olen jatkuvasti järvessä, kolmekin kertaa päivässä jos vaan vedenlämpö sen sallii.
Talvisin olen harrastanut monta vuotta kuntouintia säännöllisesti, mutta nyt se on jäänyt vähän väliin uimahalliremonttien ja kuntosalilla käynnin takia.
Mulla olis kyllä parhaat mahdolliset olosuhteet, kävelymatkan päässä on Pyynikin uimahalli, jonka laaja peruskorjaus valmistui viime syksynä.


Vuonna -56 rakennettu halli on mulle jo lapsuudesta tuttu; siellä olen käynyt uimakoulua ja suorittanut uimakandin silloisen legendaarisen ja tiukan uimavalvojan Ilta Virtasen tiukan silmän valvonnassa. Ilta oli tomera ja pelätty täti, ei varmasti päästänyt ketään likaisena altaaseen.
Kuitenkaan en ole saanut kuin pari kertaa aikaiseksi käydä hienoksi remontoidussa hallissa, joka on Museoviraston suojelema, joten muutokset on tehty vanhaa kunnioittaen.



Vanha tuttu mosaiikkityö on kunniapaikalla ison altaan päädyssä. Se on sinivihreästä italialaisesta mosaiikista tehty taideteos, jossa on kolme alastonta kylpijää.
Jotain uuttakin on, nimittäin nykyaikaiset porealtaat ja puku- ja saunatilat on täysin uudistettu.



Pitäisi vaan käydä useammin uiskentelemassa, mutta mistähän sitä aikaa vaan löytyisi?

Kuvat on lainattu uimahallin sivuilta, ei oikein kehtaa kameran kanssa tirkistellä uimahallin tiloissa;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti