maanantai 28. heinäkuuta 2014

Rillit

Mä oon jo pitempään tuskaillut kun en nähnyt kovin hyvin vanhoilla silmälaseillani ja lopulta sain aikaiseksi käydä silmälääkärillä ja olihan se näkö muuttunut, ettei mikään ihme kun oli vaikeuksia nähdä selvästi.
Seuraavaksi olikin edessä se hankalin vaihe, eli uusien kehyksien löytäminen. Mulle määrättiin nyt elämäni toiset moniteholasit, joissa jo pelkästään linssit ovat sikakalliita ja mulla on vielä silmät ihan eri paria; -5.25 ja -1.5 joten aina joudutaan säätämään ja hiomaan kunnolla.



Lisäksi mulla on sen verran kapeat kasvot, että valikoima on aika rajallinen kehyksissä joihin käy monitehot, jotka eivät ole mun naamalleni liian leveät ja ovat lisäksi mun mieleisiäni...
Aika nopeasti kuitenkin tällä kertaa löytyi suosikki, jonka hinta ei ollut ihan päätähuimaava kun laskettiin tarjousta  ja sen jälkeen ei enää toiset mallit innostaneetkaan muissa liikkeissä.




Mustaa lähinnä etsinkin ja jotain koristetta pitää tietysti olla, joten näissä täyttyi kriteerit.
Sain uudet lasini viime viikolla ja totuttelen niihin parhaillaan, ovat kivan kevyet päässä ja taas näkee selvemmin lukea pienempääkin pränttiä.
Harmi vaan että mitään kivoja aurinkolaseja en pysty tällä näkökyvyllä käyttämään ja hankkimaan, hätävarana auringossa lukiessa ja automatkoilla on jotkut vanhat, jotka on joskus muinaisilla vahvuuksilla hankittu ja joista on tyylikkyys hyvin kaukana.

6 kommenttia:

  1. Upeat lasit. Nuo sangat on hienot! Ja tiedän, mitä tuskaa kehysten valinta voi tuottaa. Itse käytän nykyisin tosi paljon noita fotokromaattisia laseja, siis laseja, jotka tummuvat auringonvalossa, kun en jaksa aina olla vaihtelemassa aurinkolasien ja tavallisten lasien välillä. Ovat kyllä käteviä. Mukana kun ovat vielä työpäivinä näyttöpäätelasitkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan tuollaista vaihtoehtoa hoksannut, voisivat olla kätevät munkin tapauksessani. Nyt täytyy tosin näillä mennä taas monta vuotta... Sen verran on tyyristä:)

      Poista
  2. Ihanat pokat ❤️ mun silmälasiuudistus on jäissä , kun en osaa päättää sopivia kehyksiä ;) reseptin uusia laseja varten sain jo keväällä , kohta menee kait vanhaksi .

    VastaaPoista
  3. Nyt löysin ihme kyllä ekasta paikasta ja vielä ilman makutuomaria:) mulla oli mukana esimerkkinä kuvia malleista jonka tyyliset kiinnostaisi

    VastaaPoista
  4. Ihanat pokat.
    Itselläni on hirmuisen vanhat silmälasit ja ne on pakko uusia tänä syksynä, koska en vaan näe mitään. Kehysten valitseminen se on vaan usein tuskaisa projekti :( Toivottavasti minäkin löydän jotain noin kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina yhtä vaikeeta:( tällä kertaa oli tosi asiantunteva myyjä joka osasi ehdotella sopivia malleja:)

      Poista