sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Muotia matkan varrelta

Tutkin myös vanhoja valokuvia muiden esimerkkiä seuraten löytääkseni todisteita erilaisesta tyylistä vuosien takaa, mutta itse asiassa kuvia musta löytyi tosi vähän, olen itse yleensä ollut se, joka on ollut kameran takana. Varsinkin 90-luvun alusta lähtien kuvia on entistä vähemmän tai aina on joko koira tai lapsi rekvisiittana.
Lähinnä kiinnitin huomiota eksoottisiin hiustyyleihin ja silmälasimuotiin eri aikakausina.



Tässä vanhimpia kuvia vapaa-ajan asuissa, jostain 70-luvun lopulta ja 80- luvun puolelta.




Musta on ollut näköjään mieliväri jo silloinkin. Mulla on tosiaan ollut silmälasit kymmenvuotiaasta asti, ja kehysmuoti kyllä on kokenut muutoksia. Työasuista ei ole kuvia olemassa, meillähän oli siihen aikaan pankin puolesta työvaatteet, jotka vaihtuivat kerran vuodessa ja kesäisin sai pitää omia vaatteita.



Sitten siirrytään jo odotusaikaan ja naurusta ei meinannut tulla loppua kun löysin kuvan possunvärisestä haalarista, jonkun Onepiecien esiäidin; mä oon ollut todella muodin edelläkävijä.
Ja toi pitsikaulus...



Joku matkakuvakin löytyi arkistoista.



Sitten tuli vastaan ristiäiskuvia omien ja kummilapsien kanssa, hienona helmet kaulassa on oltu.



Muutama perhepotrettikin malliksi, aina mulla joku koru on ollut kaulassa vähintään.




Sitten vähän uudempia otoksia, joista huomaa että mä oon ollut kokeilunhaluinen hiustyylini kanssa, vieläkään en tiedä lyhyt vai pitkä ja tumma vai vaalea:) Noinkin vaaleat hiukset mulla oli miehen 50-vuotisjuhlissa. Ja edestakaisin sahaava paino on jäänyt mammalukemiin ainakin toistaiseksi, katsotaan saako sitä muutettua missään vaiheessa. Ei oo ihan niin helppoa kun hiustyylin muuttaminen, mutta toivottavaa silti.







7 kommenttia:

  1. Oo olen niin flunssaisena täällä, että mielestäni tähän kommentoin, mutta onkohan täällä kommentoinnin hyväksyntä päällä ettei se vielä näy, vai olenko minä nuhanenä kirjoittanut tekstin ja epähuomiossa jättänyt painamasta julkaise.

    Mutta varmuuden vuoksi vielä uudelleen, että syöksyin tänne eilen ja ihanaa kun teit tämän postauksen. Tuli itselle sellainen hieman pieni katumus, niin kovasti ei blogissa omia kuvia näy ja sitten tempaisin kerralla paljon, niin seuraavana päivänä hieman tuli morkkis. Hih.

    Mutta arvaas kuule, kun sinä teit omasi ja moni muu, niin tämähän on mahtava juttu Ja mielestäni eilen kirjoitinkin tänne, että sinulle sopii kaikki hiusten värit ja niin samanmoisia tyylejä ja kuvia kuin minulla silmälaseja myöten! Ja aivan mahtava tuo kuva jossa mustat vaatteet ja kultaa, ihan wau.

    Iloista päivää ja jos nyt tuli tuplana samat jorinat, niin laitetaan flunssan piikkiin.

    Iloista maanantaita Minna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli nyt sen näinkin, en ole eilen painut julkaise vaikka kirjoitin tänne.

      Poista
    2. Paranemisia ja hyvää alkuviikkoa sinnekin! En oo juuri itsestäni kuvia laittanut mutta ajattelin kans että antaa mennä, hauskaahan se on vanhoja muistella... Perhe ei kyllä välttämättä tykkää olla kuvissa mutta ehkä heitä ei noin muinaisista kuvista niin tunnista edes. Taidan olla kyllä kampaajien kauhu, tai sitten unelma; ei ainakaan joka kerta sitä samaa että pari senttiä latvasta pois;)

      Poista
  2. Nää on kivoja koosteita , hauskoja luettavia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista lookkia sitä ehtii käyttää ja kokeilla vuosien varrella;)

      Poista
  3. On kyllä mukava, kun pääsee kurkkaamaan bloggareiden historiaan. Kyllähän näistä sinunkin vuosikymmenistä ne aikakaudet muoteineen ja hiustyyleineen löytyy, on se niin jännä.
    Ihana kun rohkenit mukaan ja annoit meille palan historiaasi.

    Kaunis nainen olet ja kiloja tulee ja kiloja menee, sitä se on tämä naisen elämä. Ihana sinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä kuvittelee aina olleensa samannäköinen itse, mutta tässä sitä on huomannut miten eri aikakaudet on vaikuttaneet vahvasti juuri hiuksiin ym. Mä tykkään ottaa kuvia mutta harvoin haluan itse kuvattavaksi, en ole oikein päässyt vielä mukaan tähän selfie-aikakauteen;)

      Poista