maanantai 21. heinäkuuta 2014

Korillinen Dermosilia

Mulla oli vielä viimeinen tilaisuus tehdä töissä Dermosililta tilausta ja hankin tärkeimmät suosikkituotteeni ja lisäksi muutamia uutuuksia.


Mökille vietäväksi ostin kesäisen säilytyspussukan, joka sopii siellä oleviin vihreisiin sävyihin sekä mukaan käsisaippuan.



Kaikista pitkäaikaisimmat suosikkituotteet mulla ovat olleet hellävarainen kasvojenpuhdistusvaahto ja toisena raikkaan sitruunaisen tuoksuinen jalkavoide, joita olen molempia tilannut aina vaan uudelleen.


Hankin nyt myös matkaa ajatellen sopivan minikokoisen hiuslakan ja kokeeksi samasta sarjasta uuden hiusten tyveen suihkutettavan tuuheuttavan hiussuihkeen. Näin kesällä pää hikoilee varsinkin kun käyttää pyöräilykypärää, niin jospa suihke toisi edes vähän apua helposti päätä myöten lyttääntyviin hiuksiin...


Dermosilillekin on tullut myyntiin herkälle iholle tarkoitettuja puhdistusliinoja ja tuumin että olisivat käteviä mökkioloissa apuna kasvojen puhdistuksessa.
Uutuutena oli myös pyöreä muovinen rasia, jossa on siististi säilössä meikkisienen lohkoja.
Fresh-deodorantti sisältyi myös tilaukseen, deodoranteille on aina tarvetta ja ne kun helposti loppuvat meillä kesken.


Otin myös mustaherukantuoksuisia saunatippoja muistellessani miten meillä oli yleensä iso valikoima eri tuoksuja kun tytöt olivat pieniä ja aina piti arvailla mitä milloinkin heitettiin kiukaalle. Silloin taisivat appelsiinintuoksuiset tipat olla eniten suosiossa.


Halusin vielä testata uutta aurinkopuuteria, vaikka olenkin ollut oikein tyytyväinen alkukesästä Lumenen valikoimista hankkimaani vastaavaan tuotteeseen.


Saa nyt nähdä tuleeko jatkossa enää Dermosilin tuotteita tilattua, voihan olla että pitää itse laittaa tilausta menemään, jos tuttuja suosikkeja tulee ikävä. Ja joululahjapakkauksista on löytynyt joka vuosi tosi kivoja ja käyttökelpoisia lahjavinkkejä, joissa hinta ja laatu ovat olleet kohdallaan.

2 kommenttia:

  1. Kivoja tuotteita olet saanut! Sain myös tuon katalogin ja sekä aurinkopuuteri että hiuspohjaa kohottava suihke ainakin kiinnostavat , muutama muukin ;) aurinkoista päivää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä Dermosililla on edullisia ja silti laadukkaita tuotteita, kannattaa kokeilla!

      Poista