lauantai 26. heinäkuuta 2014

Mökillä hikoilemassa

Miehellä on itsellään vielä tiiviisti töitä loman alkuun saakka, mutta saatiin järjestettyä että hän kyyti mut ja Kaapon mökille edestakaisin pariksi yöksi palautumaan yövuorojen jäljiltä.


Perillä oltiin vasta iltakymmeneltä ja tuli harjoitettua yögrillausta, joka olikin hyvä kun ei näin kuumalla tahdo ruoka päivällä niin maistuakaan. Oli ihan sopiva aika vähän liekittää grilliherkkuja ja syödä siinä puolenyön aikaan.


Ennakolta suunnitellut maalaustalkoot jäivät kyllä väliin tällä kertaa tukalan helteen takia. Otettiin vaan rennosti ja käytiin tietysti taas kukkia poimimassa siskontytön kanssa.






Kaapollakin oli läkähdyttävän kuuma ja se kuorsasi vuoroin terassilla ja sisällä, kummassa kulloinkin sattui olemaan vähän viileämpää.



Mä kävin monta kertaa uimassa ja harrastin vakiohommaani vesikasvien ja ruokojen repimistä, että sain perattua uimaväylää, joka tahtoo kasvaa umpeen aina jos siellä ei säännöllisesti käydä. Vesi tosin oli niin lämmintä ettei edes juuri vilvoittanut. Mä erehdyin vanhimmalle tytölle kehumaan kuinka oon varmasti ollut aikaisemmassa elämässä merenneito, kun viihdyn niin hyvin vedessä ja kerroin että kasvaa pyrstö kun olen niin paljon järvessä. Tyttö totesi siihen että oot ollut näköjään hyvin paljon:) Osaavat olla niin kohteliaita vanhalle äidille...




Liehuttiin kevyissä kesämekoissa ja pysyttiin poissa paahtavasta auringosta. Nyt ei kyllä pääse kuumuutta pakoon oli sitten maalla tai kaupungissa... Ei saisi tietysti valittaa mutta onhan se vähän rankkaa jos pitää tehdä muutakin kuin juoda colaa jäillä ja istua paikallaan. Siinäkin jo tulee tarpeeksi nihkeä olo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti