perjantai 7. maaliskuuta 2014

Sitä sun tätä

Nukuin yövuoron jälkeen puoleen päivään ja heräsin touhuamaan, että pääsisi taas helpommin normaaliin rytmiin.
Kävin suihkussa ja kokeilin uutta Oriolalta tilaamani mosaiikkipuuteria. Se on ihon väriä kirkastava ja heleyttävä kiinteä puuteri, jota voi käyttää irtopuuterin tapaan suoraan kosteusvoiteen päälle tai sitomaan meikkiä värivoiteen päälle. Hyvältä vaikutti.



Valitsin päälleni keväisen raitapaidan ja Oriflamen pienen statement-korun.


Lähdin tallustelemaan kohti keskustaa kun vähän ehdin virkistyä ensin.
Kirjastosta löytyi taas pino luettavaa; dekkareita ja vähän kevyempää kirjallisuutta. 
Sen jälkeen treffattiin nuorimman tytön kanssa kaupungilla ja mentiin valkkaamaan Sokoksen "Kutsu kauneuteen"-päiviltä yhteiseksi Essien keväinen korallinsävyinen kynsilakka.


Kierreltiin vielä Koskikeskuksessa vaatekaupoissa ja tyttö osti himoitsemansa lierihatun:) Mä hillitsin itseni ja hankin vaan söpön tuoksukynttiläpurkin, en tiennyt et sellaisiakin löytyy BikBokista.




Sitten olikin jo kiire syömään vanhaan tuttuun kantapaikkaamme  Kustaa Kolmoseen. Me oltiin jo etukäteen himoittu hampurilaisannoksia, niin ei ollut paikan päällä mitään valinnan vaikeutta. Mä otin alkuun perinteisesti mansikkamargaritan, joka on aina yhtä hyvää. Piti meidänkin vähän herkutella kun mies nauttii ja mässäilee Lontoossa parasta aikaa...


Nyt saa luvan kanssa heittäytyä sohvalle ja uppoutua kirjoihin. Hyvää viikonloppua kaikille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti