tiistai 24. kesäkuuta 2014

Muurinpohjalätyt

Juhannuksenvietto mökillä jäi niin lyhyeksi, että kaikkia perinteisiä herkkuja ei ehditty laittaa eikä oltaisi todella jaksettu syödäkään.
Kuitenkin sunnuntai-iltana kotiinpalattua alkoi jo tehdä mieli jotain hyvää ja mies ehdotti että hän voisi paistaa vielä muurinpohjalättyjä ja mikäs siinä kun aineksetkin löytyivät kotoa.



Meillä on juuri kaupunkirivitaloon sopiva ja riittävä sähkögrilli, jolla on helppo paistaa lättyjä tasaisella lämmöllä, mökillä se on aina haastavampaa kun on tuli alla. Taikinaohje löytyy Valion ruokakirjasta, joita mä oon keräillyt useampia ja käytän myös paljon Valion nettiruokasivuja. Niistä löytyy paljon reseptejä helpoista ja perinteisistä monipuolisempiin ja kokeilevampiin ohjeisiin ja kuvat ovat houkuttelevia.



Hyvin maistuivat lätyt vaikkei tuoreita mansikoita tällä kertaa ollutkaan, tulipahan samalla pakastinta vähän tyhjennettyä. Ja meillä nimenomaan syödään lättyjä; juuri viime viikolla virolaiselle työkaverille selvitimme että lätty, lettu, räiskäle ja ohukainen tarkoittavat samaa ja erikseen on vielä pannukakku... Hän ihmetteli ja kirjoitti sanat itselleen muistiin sekä yksikössä että monikossa:)



2 kommenttia:

  1. Nam, en tosin muista koska olisin ihan peruslettuja maistana tai tehny. Tulee aina taikinaan törkättyä joko ruisjauhoja tai puurohiutaleita ehkä kookosrasvaa mut hyviä ovat olleet silti ; )

    VastaaPoista
  2. Noissa se ohrajauho tekee sitä jotakin extraa:) hyviä ovat!

    VastaaPoista