keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Enkelimuistoja

Nyt ollaan seitsemän päivän työputkessa siinä vaiheessa että kolme yötä on vielä jäljellä... Ei ole ollut pahemmin ajanvieteongelmia ja juhannustakin päästään viettämään mökille vähän jälkijunassa.


Tää on nyt tätä lopun alkua töissä, tällä hetkellä neljästäkymmenestäkolmesta asukaspaikasta on enää kaksikymmentäviisi jäljellä. Samalla kymmenen vuoden varrella kertynyttä tavaraa setvitään ja karsitaan.
Meillä pidettiin arpajaiset, joissa meni jakoon osaston koriste-esineitä, maljakoita, kukkaruukkuja, tauluja, joulukoristeita yms.


Jokaiselle arvottiin useampi "palkinto" ja jos oli erityisesti kiinnostunut jostakin esineestä sai siihen merkata nimensä ja arvonta suoritettiin vain nimensä laittaneiden kesken.
Mulle osui sattumalta arvallakin enkelijuttuja ja noista lasikoristeista ilmaisinkin mielenkiintoni.
Toisaalta taas mulle osunutta punatulkkuryijyä en välittänyt ottaa vaan laitoin kiertoon.


Nyt on mulla muistona enkeleitä täällä yli yhdeksän vuotta tehdystä työrupeamasta. Jollain tavalla liikuttavaa ja osuvaakin, koska aika monta enkeliä olen ehtinyt saattaa matkaan näiden vuosien aikana.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti