Mulla ja Honeylla on yhteisiä ominaisuuksia; molemmilla hiukset kasvavat tehokkaasti ja nopeasti. Tässä on lähtötilanne meidän kampauksista puolitoista vuotta sitten kun Honey muutti meille.
Se oli ihan kuin eri koira, luutkin tuntuivat turkin läpi eikä tukka tullut yhtään silmille.
Mulla puolestaan oli hiukset lyhyimmillään varmaan vuosiin. Tuosta kuvan vierailijasta ei ole tuoreita havaintoja miten hänen lookinsa on muuttunut tänä aikana.
Nyt Honeylla on kunnon irokeesi ja pörröinen turkki lämmittämässä talvipakkasilla, eikä luutkaan enää tunnu, sen verran on kiloja tullut lisää tytölle. Syksyllä oli jo harkinnassa viedä se johonkin siistittäväksi, mutta ei sitten viitsittykään talvea vasten ruveta parturoimaan sitä.
Mä kävin juuri tällä viikolla kampaajalla ottamassa uutta väriä peittämään myös ensimmäisiä harmaita hiuksia ja samalla lyhennettiin latvoja, mutta jäi sitä pituutta vielä silti. Mun kampaaja ihmettelikin kun jotkut epätoivoisesti yrittää kasvattaa pitempiä hiuksia, mutta mulla vähän kun huomaamatta venähtää tukka. Tällä hetkellä se saakin rauhassa välillä kasvaa, on niin paljon helpompi pistää kiinni töissä ponnarille tai jonkinlaiselle sykerölle.
Oho, mikä hiustenkasvu sinulla!
VastaaPoistaMinulla tuntuu, että lyhyet hiukset kasvaa hujahtavat hetkessä mallistaan ulos, mutta pitkäksi hiukset eivät tunnun kasvavan millään.
Ja naapurin täti luuli et Honey on eri koira kun sanoi että teillehän tuli se pieni silloin:)
PoistaTunnustaudun tukkanatsiksi. Eli tarkoittaa minulle sitä että kampaajalla käydään ainakin puolentoista kuukauden välein eikä latvat saa rehottaa ylikasvaneina. Joka kerta niistä leikataan 2 senttiä pois senkin takia että näyttävät sitten terveemmiltä. Ja paksummilta! Olen kyllä sitä mieltä että monelle naiselle tekisi ihmeitä leikata se kulahtanut ohut hiirenhäntä pois, voisi samalla ilmekin piristyä;)
VastaaPoistaMä oon varmaan sen verran nuuka että käyn noin 3-4 kk välein silloin kun alkaa olla värin tarvetta ja samalla napsitaan latvat...ei ne pääse onneks niin kovasti kulumaan kun en juuri laita hiuksiani ja ovat melkein aina kiinni.
Poista