maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulupuurolla

Vaikka välillä tuntuukin ettei aina jaksaisi hössöttää ja valmistella joulua nykyään, niin silti samat tutut jutut luovat sitä joulumieltä joka vuosi. Ennen jouluaattoa ollaan jo monet vuodet käyty joulupuurolla mummilla ja ukilla Ylöjärvellä aina sellaisella porukalla kun on kulloinkin saatu kasaan, tällä kertaa pääsi Honeykin mukaan.


Mummi oli laittanut pöydän koreaksi ja herkuteltiin mm. riisipuurolla ja ihanilla karjalanpiirakoilla, jotka ovat mummin bravuurinumero ja juontavat juurensa Lieksan syntymäseudulta.


Kinkkukin oli jo paistettuna ja päästiin sitä maistamaan. Meillä onkin kotona tänä vuonna jännät paikat kun Linda on valinnut ja tilannut kinkun ja lupautunut Vilin kanssa perehtymään sen paistamisen saloihin.
Vuosikaudet meillä Muumi on suvulle paistanut jättikinkun, joka tuskin on uuniin mahtunut mutta tänä jouluna on aika muuttaa perinnettä ja siirtyä samalla myös pienempään kinkkuun.


Uusi  hieno joulukuusi koristi nurkkaa. 


Tää on niin nykyaikaa; kaikki yleensä jossain vaiheessa perehtyvät kännykkäänsä ja ainakin tarkastavat onko tullut viestejä ja otettiinhan me näitä kuviakin. Amandan puuroannoksesta löytyi manteli, ties mitä hyvää se tietää ensi vuodelle.
Nyt mulla olisi huomenna välissä yksi työilta ja sitten taas joulutouhut jatkuvat. Tuntuu vähän tylsältä mennä käymään töihin kun ensin oli kolme vapaata ja huomisen jälkeen taas kolme edessä. Ainakin nyt pääsee taas kulkemaan pyörällä kun lumesta ja pakkasesta ei ole tietoakaan, jotain hyvää sentään tästäkin säästä löytyy.


2 kommenttia:

  1. Onpas erikoinen kuusi :) Onko lehtipuu muuttunut havupuuksi?
    Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuusi vanhuksille loppuiäksi, en huomannut kysyä mistä olivat löytäneet;) Mahtavaa joulua teille myös!

      Poista