perjantai 18. joulukuuta 2015

Tehokas ostosreissu

Aamulla loppui seitsemän vuoron työputki ja pienten unien jälkeen oli jo kiire lähteä jouluostoksille ennen kuin taas miehellä vuorostaan alkaa yövuorot... Tässä en ole juuri saanut mitään vielä aikaiseksi joulun eteen, kun oon vaan nukkunut kaiket päivät mutta ainakin lahjat saatiin nyt hankittua.


Lahjoja ei tietenkään voi kuvata ja paljastaa etukäteen, mutta joulutori ainakin tuli kierrettyä ällöttävässä vesisateessa ja Ruoveden herkun kojusta ostettiin perinteiset joulusinapit ja majoneesia. Oli ilmestynyt uusi maku; chipotlemajoneesi jota otettiin nyt kokeeksi chilimajoneesin tilalle. Noi on tosi hyviä monenlaiseen käyttöön, kesällä grilliruokien kanssa ja etenkin täytettyjen patonkien välissä kostukkeena silloin kun haluaa tehdä omia subeja.


Nää jutut toistaa kyllä itseään, koska mentiin taas syömään Piazzaan ostosreissun päätteeksi, vaikka juuri siellä olin viime kuussa herkuttelemassa siskon perheen kanssa. Mutta se oli niin miellyttävä kokemus että halusin esitellä paikan miehellekin, joka ei ole koskaan ennen käynyt siellä.
Otettiin myös yhteiseksi alkupalaksi samanlainen tapas-plate jota söin edelliselläkin kerralla, se oli niin hyvää.


Mä tilasin tällä kertaa lohihampurilaisen, jota jo viimeksikin harkitsin ja mies puolestaan pekonihampurilaisen. Oltiin ruokaan tyytyväisiä ja oli kyllä jo nälkäkin, vaikka ostokset sujuivatkin vikkelästi ennakkoon tehdyn ostoslistan ja valmiiksi suunnitellun reitin ansiosta.


 Nyt on sitten edessä vapaita, siivousta, pyykinpesua ja kaikenlaisia jouluvalmisteluja. Ja pyykistä puheenollen sitä onkin kertynyt, koska lähes uusi pesukone otti ja hajosi; ilmoitti jotain teknistä virhettä ja korjaajaa sekä osia odotettiin viikko. Nyt täytyy kyllä sanoa että Miele vähän petti, edellinen kone pelasi 20 vuotta ilman mitään korjaajia ja tässä meni sellaiset kaksi kuukautta ennenkuin tuli vikaa, liian hienoa tää nykytekniikka varmaan...

4 kommenttia:

  1. Voi kurja tuota pesukonetta, niin ärsyttävää. Meillä kävi sama homma ja moni muukin kodinkone on päättänyt elonsa tänä syksynä. Mutta mahtavat on herkut! Iloista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse olla kun viikko ilman pesukonetta niin jo hukkuu pyykkiin:( Mukavaa joulunodotusta teille!

      Poista
  2. Siis todella herkästi rikki menevää tää nykytekniikka, meidän uudesta pesukoneesta hajosi myös melkein heti eräs osa. Onneksi korjaaja saatiin pikavauhtia paikalle eikä tarvinnut ootella pitkää aikaa. Muuten ois kyllä lähtenyt koko pesukone vaihtoon takuun voimin. Ja merkki myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kyllä niin vahva luottamus Mieleen mutta nyt se vähän kärsi... Tuntuu heti kun on jotain digitaalista näyttöä yms, ettei kestävyys ole sama kun vanhoissa koneissa.

      Poista