torstai 31. joulukuuta 2015

Alet

Joka vuosi alennusmyynnit tuntuvat alkavan aina vaan aikaisemmin jo ennen joulua. Mä mietinkin tarkkaan etten välttämättä mitään sen ihmeempää niistä tänä vuonna tarvitse, mutta pyjamien suhteen oli vähän heikko tilanne joten kävin jo joulun alla ostamassa itselleni pari yöasua H&M:stä. 


Tuossa Snoopy-pyjamassa oli alaosana shortsit, jotka nyt eivät ole kauhean käyttökelpoiset näin talvisaikaan kun koiraakin tulee vietyä pikaisesti takapihalle yövaatteissa, eivätkä muutenkaan mun vartaloa imartele;) Mutta Snoopy kuitenkin on mun kestosuosikkeja, eikä niitä shortseja oo pakko käyttää.


Muuta vaatetusta mä en vartavasten tarvitse, kumisaappaat on tilattuna alennusmyynnistä jos märät kelit vielä sattuu jatkumaan, tai ovat ainakin valmiina kun niitä taas tarvitaan.


Yritin tilata Dermosililta työkaverin kautta erilaisia joulupaketteja, mutta niin vaan taas kävi ettei oltu ajoissa liikkeellä ja sain vain itselleni tarkoitetun käsivoidepakkauksen. Nyt on jo monta vuotta ollut sama tilanne, ihme etteivät tee isompia määriä joululahjapakkauksia kun kerran ovat niin suosittuja ja joutuvat aina myymään eioota niille jotka eivät tilaa ensimmäisten joukossa.


Mä nyt sain pieniä käsivoideputkiloita, joita on kätevä kantaa laukussa mukanakin ja ripotella eri puolille.
Lisäksi ostin itselleni joulua varten kynsiin punaista sekä kimalletta kun tässä loppuvuoden aikana on pitempiä vapaitakin joukossa ja aikaa levitellä kynsilakkaa välillä. Se poistaminen sitten onkin tylsempi juttu.


Voihan sitä olla että aleissa tulee vielä vastaan jotain, jota ei voi vastustaa mutta tietoisesti ei tarvitse lähteä mitään metsästämään.


6 kommenttia:

  1. Alet ovat jääneet väliin - ja saattavat jäädäkin - nyt ei kunto kestä;)
    Oikein hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi vaan kun pysyy poissa kaupoista niin ei tule turhia heräteostoksia;) Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  2. Nauratti, kun jo ennen joulua oli joissakin liikkeissä "välipäiväale". Ei se ole oikein loogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä;) jatkossa ehkä voisi hyödyntää joululahjojen hankkimisessa jos ei hae juuri jotain tiettyä juttua...

      Poista
  3. Heh aleostokset tähän mennessä ollut 2e kynsilakka, mutta isken sitten loppualeihin. :) Iloista uutta vuotta Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ajattelin panostaa loppualeihin, jos sitten niihinkään... Elloksen kevätkuvastoa jo odottelen;) Hyvää viikonloppua sulle!

      Poista