keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulukuun tunnelmia

Joulupuuhat ovat täällä vielä meneillään, kuusi on kannettu sisään mutta vielä koristelematta koska odotetaan Amandaa mielihommaansa. Varsinaisia joulukuvia ei ole vielä otettu mutta tässä Instagramista poimittuja vilauksia joulukuulta.

Oli joitakin todella sateisia päiviä, jolloin Honey ei olisi halunnut lähteä ollenkaan ulkoilemaan, maastoutui vaan sohvalle.

Mies haki vielä lisää jouluvaloja parvekkeellekin, on ollut niin huippupimeitä päiviä että kaikki ylimääräiset valot ovat tarpeen.

Lihapiirakkatehtaassa valmistui ihan kuin liukuhihnalta pari lihapiirakkaa joulua varten. Ne ovat kestosuosikkeja lihaliemen kanssa tarjottuna.

Joulukuussa vielä kesäkukat kukkivat työpaikan parvekkeella.


Töihin tuotiin joulukuusi, joka on aika pelkistetty malli. Kyllä siihen jouluksi jotain palloja ja nauhaa varmaan lisätään, mutta meillä ei tahdo pysyä mitkään koristeet tai liinat yms. hetkeäkään paikallaan, kun jo huonekalujakin jatkuvasti siirrellään ja raahataan paikasta toiseen.

Olin yövuorossa kun henkilökunnalle oli tarjolla jouluruokaa ja yllätyin iloisesti kun yökölle oli koottu jouluateria jääkaappiin. Aamulla kotiin tullessa sytytin kynttilän ja nautin aamupalaksi tarjoiluista.

Sateiden välissä aurinkokin paistoi ja ihan hetken aikaa vaan ehdittiin ihailla valkoista maata. Ei tule lunta jouluksi kyllä tänä vuonna.


Honey lepäilee, se on ollut vähän huolestunut ja levoton viime aikoina, olisikohan jonkinlaista eroahdistusta kun Amandakin on muuttanut pois kotoa ja meillä on niin epäsäännölliset työajat että mennään ja tullaan miten sattuu...
Trimmaajalle pitää päästä ennen kesää mutta ei nyt luovuta turkista ja otsatukasta jos sattuu tulemaan koviakin pakkasia.
Meille tuli postin mukana kissanruokanäyte ja se maistui hyvin Honeylle, ihanaa hyytelöä vaihteeksi kuivamuonalle.

Rakensin silti tonttukylää vaikka tänä vuonna ei ekaa kertaa tehty ollenkaan piparkakkutaloa ja suklaatalonkin kanssa meni niin viime tippaan, etten olisi ehtinyt sitä enää hakea. Päädyttiin ostamaan tonttuporukalle kestävämpi asumus, jota ei tuhota heti syömällä. Nyt on esillä Villeroy&Bochin piparkakkutalo josta on iloa jatkossakin.



4 kommenttia: