Onnelin ja Annelin talvi

Se on niin kivaa kun on noita lapsia niin pääsee itsekin katsomaan lasten elokuvia. Ensimmäinen osa Onnelista ja Annelista käytiin katsomassa sen ilmestyttyä Idan kanssa ja eilen sitten uusi talvielokuva Amandan yllyttämänä.

Eihän noilla elokuvilla kauheasti ole tekemistä Marjatta Kurenniemen kirjojen kanssa, joita Amandan kanssa nostalgisesti muisteltiin, mä oon lukenut niitä itse lapsena ja tytöt sitten taas vuorollaan. Ainakin mulla itselläni oli "Onneli ja Anneli ja orpolapset", ja meidän mielestä ihanan jännä kirja oli myös "Kuinka Kum-maa on kaikkialla", jossa seikkaili sairaana oleva pikkupoika ja tapettikuvion prinsessa.

Eihän niissä kirjoissa niin paljon tietenkään tapahtunut, että elokuviin on tarvinnut keksiä lisää juonenkäänteitä, henkilöhahmot kuitenkin ovat ainakin osaltaan kirjoista tuttuja, Vaaksanheimot kyllä muistettiin vaikkei niitä aikoihin olla luettukaan.

Meidän arvostelu elokuvasta oli söpö; olihan siinä söpöt tirskuvat pikkutytöt omassa söpössä kodissaan ihanissa joulutunnelmissa. Mutta me ei taidettu ollakaan varsinaista kohderyhmää, joten meiltä jäi jännitysmomentit kokematta, me ei niihin niin osattu eläytyä.

Popcorneja ostettiin evääksi ja maustettiin runsaalla kädellä, joten lopuksi poikettiin Amandan nimpparien kunniaksi vielä sammuttamassa janoa yksillä Margaritoilla. Perinteisen mansikkaisen sijasta kokeilimme rohkeasti jotain uutta ja pitkän harkinnan jälkeen päädyttiin sellaiseen, jossa on joukossa myös vadelmaa ja mangoa ja hyvältä sekin maistui.

Sellainen äititytär-ilta tällä kertaa.