Honeyn terkut

Honeylle tuli jo elokuussa täyteen vuosi suomalaisena. Viime aikoina ulkoiltaessa ollaan kuultu välillä kommentteja että jaa se on niitä pakolaisia kanssa. Kyllä se on ihan meille adoptoitu ja kovasti odotettu perheenjäsen.

Hyvin tyttö on kotiutunut, mutta tässä on välillä ollut vähän huolestuneempi, johtuu varmaan siitäkin kun Amanda muutti pois kotoa ja tavaraa ja huonekaluja on kannettu sisään ja ulos.

Mies oli myös muutaman päivän Lontoossa ja matkalaukun pakkaaminenkin ahdisti Honeya, joko se oli koko ajan ihan kintereillä tai sitten kyyhötti sängyn alla tai sohvan nurkassa raukka. Mistäs sitä tietää mitä se on kokenut, jos joku on muuttanut ja hylännyt sen samalla vaikka, tai ties mitä sen mielessä liikkuu...

Ihan reippaasti se ulkoilee ja syö ettei mitään vaivaa muuten näytä olevan. Oli meillä tosin jo eläinlääkäriin aika tilattuna kun Honeyn kaulassa oli pieni näppylä ja sen alla patti, mutta siinä kävikin niin kuin perinteisesti hammaslääkäriin mennessä; kun aika koittaa niin särky loppuu... Edellisenä iltana pattia ei enää löytynyt ja ehdittiin vielä perua lääkärin vastaanotto.

Kyllä se tässä jo rennommin taas ottaa vaikka on joutunut olemaan välillä öitäkin yksin kotona. Selvästi se ei tykkää muutoksista vaan haluaa olla vaan rauhassa. Mökillä se kyllä viihtyy ja välillä innostuu ryntäilemään pihalla vaikka muuten onkin kovin hillitty tyyppi.

Yksin kotiinjääminen ei tuota vaikeuksia kun siitä ei olla tehty mitään numeroa, huudellaan vaan ovelta että heippa, nyt Honey jää kotimieheksi. Sen sijaan tervehtimisrituaalit kotiin tultaessa ovat aina riemukkaat ja tahtovat venyä, ei riitä rapsutukset eteisessä vaan pitää käydä ensin sohvalla halailemassa kunnolla ennen kuin voi asettua.

Talvi taas on tulossa ja heijastinhuivi on kaivettu esille. Viime syksynähän villapaita kauhistutti Honeya niin että se makasi paikallaan lamaantuneena, toivottavasti ei tule niin kylmää että joudutaan pukemaan pelottavia vaatteita kovin äkkiä.