torstai 21. toukokuuta 2015

Konstikkaat kulmat

Mäkin kannan korteni kekoon kulmakarva-aiheisissa postauksissa. Ensinnäkin kulmien muotoilu on tosi konstikasta kun näkee surkean huonosti ja on vielä kipuherkkä itse nyppimään kulmia.
Nyt olen ratkaissut asian niin, että aina kampaajakäynnillä nypitytän ja värjäytän kulmat ja ne väliajat karvat onkin aina vähän retuperällä, kun itse yritän niitä välillä siistiä huonolla menestyksellä.


Olen käyttänyt Oriflamen kulmakarvavärisettiä, jossa on kaksi eri sävyä ja vaha, mutta tällä hetkellä niitä ei ollut saatavilla, joten tilasin tällä kertaa Avonin uuden kulmasetin ja samalla peitevoiteen.


Tässä paletissa oli vain yksi värisävy kulmille sekä vaha, mutta se on melko sopiva väri, enemmän ehkä vaaleampi kuin mitä olen tottunut käyttämään. Tykkään enemmän tuollaisesta sudilla levitettävästä väristä kuin kulmakynästä.


Peitevoidetta tarvittaisi useamminkin päivän mittaan korjaillessa punoittavia nenänpieliä yms. jos vaan olisi aikaa katsoa peiliin, mutta laukussa kulkee mukana aina varalta jonkinlainen peitevärinappi.
Avonilta löytyy hyviä ja edullisia tuotteita joka lähtöön, taas ollaan laittamassa uutta tilausta vetämään kun mm. kasvovoiteet alkavat olla vähissä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti