maanantai 3. elokuuta 2015

Vaaleanpunainen villitys

Ehdin vielä heinäkuun lopulla alennusmyyntien loppurysäykseen ja sekosin hiukan siellä. Piti ostaa joku uusiin pinkkeihin puputennareihin sointuva pusero mutta niitä tulikin vähän enemmän, vaikka eivät hinnatkaan olleet päätä huimaavia, kolmesta eurosta ylöspäin aika kasa ihan käyttövaatetta ja aluspaitaa.





Harmaa ja vaaleanpunainen iskivät silmään sekä KappAhlissa että H&M:ssä. Tuo sulkapaita taisi olla normaalihintainen, mutta sekin vaan kympin paikkeilla.





Löytyihän sieltä yksi mustavalkoinen kimonokin. Vaaleanpunainen kaulakoru oli myös alennuksessa, joten sekin tarttui mukaan. 
Näistä useampia voi käyttää vaikka talvellakin, että tää oli kyllä hyvä investointi;)
Nyt sitten vaan seuraavaksi syyskuvastoja selaamaan, oon jo ihmetellyt kun Ellokselta ei ole tullut vielä mulle postia.

2 kommenttia:

  1. Sulkapaita on kaunis - eikä muissakaan moitteen sijaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä hellevaatteita nyt tehnyt mieli ostaa vaikka olisi halvalla saanut, kaikki vanhatkin ovat jääneet tänä kesänä kaapin perukoille:(

      Poista