torstai 27. elokuuta 2015

Muutama syysvaate

Nyt ne helteet loppuivat, muttei missään nimessä vielä niin viileää ole että pitäisi hylätä ballerinat ja kesäpaidat, vastahan niitä kunnolla pääsi käyttämään.
Ehdin kuitenkin tehdä jo muutaman hankinnan syksyä ajatellen, kun pian taas kuitenkin tulee tarve neuleille ja pitkähihaisille puseroille.


Melkein kaikki löydöt olivat H&M:ltä, kuten myös tämä tiikeripaita, kaikki ei siis mulla ole leopardia vaan muutkin viidakon eläimet kiinnostaa. Ja myös osittain tummansininen linjakin yllättäen jatkuu kesän jälkeen.


Tämä tuli vastaan KappAhlissa ja alennuskupongille löytyi taas käyttöä.


Eläinkuviota taas ohuessa oversize-neuleessa.


Lämmin neuletakki, jota ihailin liikkeen ikkunassa aiemmin jo, mutta onneksi kokoja löytyi vielä netistäkin.
Jotain housuja pitäisi vielä katsella kun koko kesä on mennyt melkein caprimittaisissa ja taisi jäädä aika huonot valikoimat kevään jäljiltä. Näin pulleammalla tädillä on se ongelma että housut tahtovat ajanmittaan hankautua reisistä puhki, varsinkin kun tulee käytettyä yksiä ja samoja hyväksi havaittuja päivästä toiseen.
Talvitakkikin olisi hakusessa, mutta vielä ei oikein viitsisi niin pitkälle ajatella. Nyt vielä nautitaan syksystä ensin.

6 kommenttia:

  1. Minun kanssa pitäisi homma uusi toppatakki. Yök, kun inhottaa ajatus toppiksesta. Pitäisi varmaan laittaa entinen kierrätykseen (jos nyt kelpaa enää sinnekään) ettei tule taas sorruttua käyttämään sitä yksi vuosi lisää :)
    Minä tykkään tummansinisestä ja sellaisista yksinkertaisista jutuista, joten tuo toisen kuvan paita olisi juuri sopiva minunkin kaappiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitoin jo keväällä toppiksen kiertoon joten nyt on vähän pakko saada uusi tilalle, mutta toivotaan ettei sitä vielä tarvisi pitkään aikaan;)

      Poista
  2. Pitäisi varmaan syysvaatteita katsella, mutta ei toisaalta raskisi kesästä vielä luopua. Toisaalta taas tekisi mieli taas pukeutua , siis kunnolla , viime viikkojen helteissä kun tuli puettua vain mahdollisimman viileästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin aika paljon työvaatteissa hellepäivinä, tuntuu ettei kaikkia kesäisimpiä vaatteita ole ehtinyt käyttää edes kertaalleen:( Kun ei vaan tarvis sitä sadetakkia pitää jatkuvasti niin olisin tyytyväinen...

      Poista
  3. Ei millään vielä viitsisi syysvaatteita kaivella kun vasta muutama viikko on kesähepenissä saatu kulkea - vaan kai se alkaa olla aika.
    Neuletakki on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä viimeiseen saakka pitää pärjätä ilman sukkia ja talvivaatteita, tuollaiset neuleet on kivoja syksyllä käytössä:)

      Poista