tiistai 9. joulukuuta 2014

Hiljaiseloa


Viime viikot on vietetty hissukseen kotona ja töissä jatkuvaa hämäryyttä tuskaillen ja tavallista väsyneempänä. Pikkujoulua ei sen kummemmin kotona juhlistettu, glögiä kuitenkin maistettiin.

Yövuorossa ikuistettuna hetki kun ollaan puolessa välissä ja on jo toiveita aamun tulosta...

Jossain vaiheessa oon ollut näköjään päivänvalossakin ulkona, järvi ei kyllä tätä tahtia jäädy millään kun ei ole edes pakkasta. Aamulehdessä jo lupailtiin matkaluistelurataakin mutta missä viipyy talvi?

Lyhyesti sanottuna kannatan suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta monissakin asioissa, tämä avioliittokeskustelu näytti kyllä olevan yllättävän räjähdysaltis aihe ystäväpiirissäkin.



Jo Nesbön Harry Holen tähdittämät romaanit ollaan luettu oikein ahmimalla, mutta oli tämäkin kirja hyvä odottaessa taas jatkoa Holen seikkailuihin.

Joulu lähestyy huolestuttavan nopeasti ja piti kaivaa taikinareseptejä esille.

Järvimaisema on kyllä aina niin tuttu ja rauhoittava, tässä taas katsellaan autiota uimarantaa.

Päivät ovat tosi lyhyitä, pimeä yllättää jo tosi aikaisin ja kaikki jouluvalot on kaivettu esille ikkunoille ja pihapensaisiin.


Partylite-kutsuja en ole saanut aikaiseksi järjestää taaskaan mutta sain silti tilattua itselleni mukavasti tuoksuvan kynttiläpurkin.

Kynttilöitä on polteltu myös ilman tuoksua kannustavilla mietelauseilla.

Lihapiirakkatalkoot kärsivät vähän flunssasta mutta kätevänä leipurina tunnettu keskimmäinen tyttö vähän auttoi onneksi.

Ja yksi toope Turusta tuli yökylään ja unohti yöpaitansa, onneksi löytyi sopiva yöasu ja karvainen unilelukin.

2 kommenttia:

  1. Hiljaiseloa täälläkin, pimeä vuodenaika ja flunssa vähän rassaavat. Pienillä asioilla, kuten piparkakkukahvilla ja uusilla meikeillä piristän arkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain piristystä pitäis kyllä välillä keksiä, ensi viikolla mennään jouluostoksille ja jos jonkun lahjan itselleenkin ostais kun selviää ensin yövuoroputkesta;)

      Poista