Yllättävän hyvin mä selvisin seitsemän yön työputkesta, jää vaan nähtäväksi miten pian siitä toipuu ja pääsee taas normaaliin arkeen. Aiemmin tosiaan on ollut kuusi yötä se maksimi, jonka olen jonkun kerran valvonut.
Ehkä normaalia enemmän on ollut pientä päänsärkyä, hartiatkin taitavat olla aika jumissa. Ja sen mä huomasin että loppuvaiheessa alkoi ärsyttää kaikki pienet epäkohdat, joihin en tavallisesti edes kiinnitä huomiota. Ja vähän oli ehkä sellainen hervoton olo että toisaalta taas jotkut asiat huvittivat kovasti; mm. iltaisin bussireitin varrella oleva lämpömittari, joka näytti vaihdellen pakkasta -44 tai -57 astetta ja se kun yleensä tamperelaiset matkustavat bussissa täysin hiljaisuuden vallitessa, niin yhtenä iltana osui kohdalle kuski joka soitti täysillä radiosta jotain Muistojen siltaa.
Mutta lomaa on kovasti odotettu alkuvuoden sairastelujen jälkeen, jospa nyt olisi tarmoa saada jotain aikaiseksikin.
Vielä en lupaa mitään mutta vähän on jo itänyt ajatuksissa uimahallikauden aloittaminen. Tekisi myös mieli itsekin mennä kunnon pippuripihville kun mies tuli viikon herkuttelulomaltaan toinen toistaan houkuttelevampia ruokakuvia esiteltyään.
Ja se bloggaajasta kertova elokuvakin kiinnostaisi käydä katsomassa.
Mutta ihan ensin täytyy nyt vähän ladata akkuja ja huilata. Näinkin reippaasta selviytymisestä saan kyllä kiittää ystävää, joka oli melkein koko viikon meillä ja piti huolen Honeysta antaumuksella, ei tarvinnut ollenkaan huolehtia sen yksinolosta ja se sai rapsutusta ja seuraa yllin kyllin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti