sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Mökkikauden aloitus

Tänään oli kohtalainen ilma, vaikkei luvattua auringonpaistetta niin saatukaan ja muutama sadepisarakin yllättäen tuli niskaan.
Saatiin kuitenkin kerättyä pieni mutta tehokas porukka ja lähdettiin mökille ottamaan terassikalusteita esille sekä haravoimaan raivoisasti. Kohta se mökkeily pääsee taas alkamaan, kivaa.


Tässä näkyy mun uimarantani eli alue, jolle talvella jään päälle levitettiin jonkinlaista harsokangasta ja hiekkaa, että saadaan mutapohjaa peitettyä. Toivottavasti kesällä nyt muutkin uskaltautuvat useammin nauttimaan uimisesta, kun kerran ihan järven rannalla ollaan. Mulle se on suuri nautinto ja polskin järvessä  usein ja pitkään jos vesi vaan on edes kohtalaisen lämpöistä.


Haravoimista riittää ja kova risusavottakin on vielä edessä. Talvella kaadettiin isoimmat puut vajan rinteestä ja sitten nähdään kunnolla miten se vaikuttaa maisemaan ja valoisuuten, kunhan puihin tulee lehtiä.


Honey tiesi heti kotona minne ollaan menossa kun sille laitettiin pinkit valjaat päälle. Automatkallakin se jo itki malttamattomana ja nautti mökillä vapaana nuuskuttelusta kunnes siirtyi hirsipöydälle istumaan ja valvomaan haravointityötä.


Aika hyvin saatiin jo hommia alulle haravoinnin osalta. Päästiin myös ihailemaan Venlan mopoa ekaa kertaa; kortti tuli tytölle jo loppuvuodesta mutta nyt vasta alkaa olla sopivat kelit mopoiluun. Helpottaa kyllä kovasti maalla asuvan arkea kun ei ole aina riippuvainen kyydistä. Meidänkin tytöt toivoivat aikoinaan skootteria mutta pidettiin sitä vähän vaarallisena kaupunkiliikenteessä ja nythän Idalla ja Amandalla on jo ajokortit.



Pitääkin suunnitella Honeylle jo trimmausaikaa ja kesäkampausta.

2 kommenttia:

  1. Ihana Honey, kun jo autossa oli niin kova hinku mökille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se muisti pitkän talvitauon jälkeen, heti jo valpastui kun otettiin mökkikori esille:)

      Poista